Terveisiä aurinkoisesta ja lämpimästä Tukholmasta!

Jep, kuvat otettu tänään... Tilanteen herttaisuutta lisää se että eilen satoi vettä koko päivän, ja nyt kevyeltä lumikerrokselta vaikuttava kohta voikin todellisuudessa olla vesilätäkkö johon uppoaa nilkkoja myöten.

Ja hei: tällaista viestittelyä täällä harrastetaan rappukäytävässä (viitaten eilen ainakin MTV3:n sivuilta löytyneeseen uutiseen) ;)

Kai kaikkeen kyllästyy joskus

Sain jokin aika sitten (~ noin viikko, vaikka se tuntuukin ihan pari päivää sitten tapahtuneelta) kysymyksen blogini kuolleisuudesta. Ei (äiti), en ole aloittanut uutta salaista blogia kaikilta piilossa, jatkan tätä edelleen aina kun siltä tuntuu. Syitä tähän "taukoon", päivittämättömyyteen, miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua, on kaksi.




A. Olen kyllästynyt blogimaailmaan.
Muutamien kuukausien taukoja lukuunottamatta olen pitänyt blogia / blogeja vuodesta 2005. Loppuvuodesta alkaen tosin, joten ennemmin pitäisi ehkä sanoa 2006. Mutta eniveis, voisin väittää että melko pitkään, lähtien ajasta jolloin blogit olivat nörttien, media- ja tiedeihmisten sekä nörttejä leikkivien teinien harrastus.

Me nörttejä leikkivät teinit kirjoitimme blogeihin sattumuksia päivistämme, laitoimme silloin tällöin tarkkaan valikoituja "taide"kuvia (siis miel. itse otettuja, siksi "taide") tekstien oheen, luotimme siihen että blogi on nettipäiväkirja - niin, siihen aikaan se oli sana jolla selitettiin mikä blogi on. Moniko nykyaikana pyytää selitystä termille "blogi"? Tuskinpa moni nuori lapsikaan välttyy moiselta tiedolta, kun äiti pitää valokuva- / sisustus- / käsityö- / puutarha- / ruoanlaittoblogia, perheriitojen aiheena on se miten perheen isä ei tykkää että kaikesta kerrotaan netissä avoimesti koko maailmalle kuvineen kaikkineen, ja pikkulasten isosisaruksilta tietysti löytyy muoti- / elokuva- / lemmikki- / syömishäiriö- / känniääliöintiblogit.

Siinä vaiheessa kun blogin käsite laajeni ja poksahti kaiken kansan tietoisuuteen Suomessakin, alkoivat ne alkuperäiset "nettipäiväkirjat" kadota, ihmiset alkoivat erikoistua pitämään blogia tiettyyn tarkoitukseen, kuvista tuli tärkeämpää kuin tekstistä eikä valtavirtaa enää kiinnostanut lukea toisten elämistä kuin ne iloiset asiat. Pintaraapaisuista ihmisten elämästä tuli kivaa luettavaa ja jos ei näkynyt kuvia niin ei kukaan jaksanut kiinnittää huomiota.

Viimeisen vuoden aikana meikäläistä on enemmän ja enemmän ärsyttänyt seuraavat ilmiöt:
a) kuvat H&M:n vihreästä perustopista, Gina Tricotin mustasta perustopista, H&M:n punaisesta perustopista jne. roikkumassa henkareissa otsikon "tän viikon ihqut ostokset" alla. Materialismi, helt enkelt.
b) Suosittujen blogien kuvat pääruokalautasista joilla on kananmuna, ruokalusikallinen raejuustoa, pari salaatinlehteä ja vähän kalaa, kuvatekstinä "aiai kun oli herkkua, tulin kyllä niin täyteen" ja kommenttiboksissa "oi kun mäkin voisin syödä noin vähän", "oi miten herkullisen näköistä" jne. Siis laihuuden ja ihmeellisten ruokavalioiden ihannointi niin että kohta Suomessa elää anorektinen sukupolvi (tai pari) joka ei ole koskaan kuullutkaan ruokaympyrästä.
c) Rumat ja itseään toistavat valokuvat. Tän kohdalla joudun kyllä myöntämään että eivät ainakaan useimmat omistakaan kuvistani mitään kovin kauniita saatikka erikoisia ja toisistaan erottuvia luomuksia ole, mutta Tukholma lienee kuitenkin kauniimpaa katseltavaa kuin blogin kirjoittaja edestä, takaa, sivulta, toiselta sivulta, takaviistosta, etuviistosta.. Tai bloggaajan uudet kengät edestä, takaa, alta, sivulta... Niin.
d) Blogien kaupallisuus, joka ei Suomessa edes ole samalla tasolla kuin esim. Ruotsissa, mutta tietysti suomalaisena toisten saamat ilmaiset mainostavarat nakertavat ei-suosittua kuin pientä oravaa. Omalla kohdallani tosin siksi että totuin elämään mukavassa kuplassani jossa blogit oli kiva harrastus ja hauska tapa viettää aikaa ja saada kavereita, ei jotain mitä tehdään päivittäin että pidettäisiin lukijoiden mielenkiinto yllä, palveluntarjoaja tyytyväisenä ja ilmaistavaran virta omaan postilaatikkoon suunnattuna. Tietysti blogit on markkinoijille mieletön mahdollisuus ja tulonlähde, mutta myös eriarvoistamisen lisäksi ne varmistaa että kaikki suosituimmat blogit ja sitä kautta koko Suomen teinilauma ovat enenevässä määrin sitä samaa muottia, samoja merkkejä, samoja vaatteita, samoja meikkejä... Pläh.
e) Ja sitten vielä blogikommentit! Ei hyvää päivää. Sitä katkeruuden, kateellisuuden, pahkanjauhannan, mustamaalaamisen ja typeryyden määrää mikä postauksien kommentteihin kasautuu. Toimii se toisaalta toisinkin päin: kun huippusuosittu bloggaaja selittää että aikoo olla puoli vuotta syömättä karkin karkkia ja sitten ostaa ihan kaikkia karkki-ihanuuksia mitä vain käsiinsä saa palkinnoksi siitä karkittomasta puolesta vuodesta, niin kommenttiloota pursuaa "tsemii, vitsit kun mäkin pystyisin!!!" -viestejä ilman että yksikään huumaantunut lukija miettii hetken vertaa että onkohan tuossa nyt mitään järkeä. Ainiin, tietysti siinä on järkeä, onhan sen kirjoittanut itsestään huolta pitävä nuori nainen joka syö lounaaksi kananmunan ja elää kaikin puolin täydellistä elämää shoppailuineen, säännöllisine ravintolaillallisineen ja ulkomaanmatkoineen huippulomakohteissa.
f) Mistä päästäänkin siihen tympeään tosiasiaan että tämä nuori nainen, kuten niin niin niin moni muukin hänen kaltaisensa, ei osaa kirjoittaa. En itsekään ole mikään suuri kirjoittajalahjakkuus ja oman aikani Jane Austen jonka tekstit ovat suuria luovuuden osoituksia ja nerouden leimahduksia, mutta.. Mutta. Niin. Tätä tulevaa kielitieteilijää kohtaa suuri epätoivo kun luen montaa blogia, siitäkin huolimatta että lingvistit eivät ole niitä jotka sanovat että "näin kieltä pitää käyttää" vaan tutkivat miten kieltä käytetään ja vetävät siitä omia johtopäätöksiään. Kuitenkin sisässäni asuu se äidinkieliperfektionisti joka esimerkiksi rakastaa yhdyssanoja ja tykkää kielenmukaisista lauserakenneista, uskoo edelleen vakaasti ja olevinaan vanhanaikaisesti että se on "kuka" eikä "ketä" ja arvostaa sitä jos kirjoittaja viitsii kirjoittaa "kirjakielellä" eikä sillai niink puhhuu. Kyllä itsekin käytän puhekielisiä ilmauksia jossain määrin, mutta rajansa silläkin. Äärimmäisen huonoa omassa kirjoituksessani muuten on se että kadotan aina punaisen langan ennen kuin olen sitä edes löytänytkään, siksi tälläkään tekstillä ei oikein ole päätä eikä häntää, eikä edes niitä parhaita selkäpaloja, kunhan haluan saada vuodattaa pääni tyhjäksi tästä jo pitkään aivokopassani muhineesta aiheesta.

Joo, kärjistän ja liioittelen jonkin verran, olen luonnollisesti hyvin katkera siitä ettei mulla ole varaa käyttää 500€ kuussa muutamaan merkkivaatteeseen tai kaapilliseen halpisketjujen vaatteita, olisi mustakin ihan hauskaa ja taloudellista saada maha täyteen puolikkaasta voileivästä ja nauttia moisesta ateriasta eikä mua varsinkaan erityisemmin haittaisi saada blogin kautta vaatteita, kosmetiikkaa ja elektroniikkaa vastapalkaksi siitä että räpsin läjän identtisiä kuvia järjestelmäkameran automaattiasetuksilla ja kirjoitan alle muutaman rivin huonolla suomella jotta nuori lukijakuntani saisi tietää minkä väriset sukat minulla oli tänään ja millainen oli kahvila X:n suussasulava mutta samalla mukavan täyteläinen mustikkamuffini.

Suomen suosituimpien blogienkin joukosta löytyy kuitenkin vielä muutama yksilö joissa niin kirjallinen, kuvallinen kuin useimmiten asiallinenkin anti on sellaista että voisin niitä lukea jos mua edelleen kiinnostaisi. Jos siis haluat lukea hyviä blogeja joiden aihepiiriin kuuluu sana "tyyli", niin Paras aika vuodesta, White Trash Disease ja Kaikki mitä rakastin on sellaisia joita voisin melkeinpä jopa suositella. Ruotsalaiseen blogimaailmaan en ole edes halunnut pahemmin tutustua, täällähän meininki on jotain aivan muuta kuin Suomen kamaralla, mutta jo vuosia lukulistalleni on kuulunut ihanan Sandran Niotillfem, joka on vaan niin piristävän elämänmakuinen ja mukavan ei-suomalainen, kommenttilootineen kaikkineen. Aidon elämän makua löytyy tosin myös Twilight Colasta, kera kauniiden kuvien ja hyvän musiikin.

Tietysti löytyisi blogimaailmasta varmasti enemmänkin oikeita helmiäkin, jos jaksaisi kaivautua pintaa syvemmälle. Tällä hetkellä kuitenkin elän mieluumin lähestulkoon ilman kuin tyydyn johonkin joka vain ärsyttää ja ottaa päähän. Sitäpaitsi olen vihdoin löytänyt Twitterin ihmeellisen maailman ja todennut että sieltä löytää aidompia ihmisiä kuin blogosfääristä.

B. En ole valokuvannut (enempää kuin yhteensä kuutena päivänä edellisen päivityksen jälkeen).
Ankean harmaa pilvitaivas ja siihen sulautuvat lumikerrokset eivät ole maailman parhaita inspiraationherättäjiä tai mielenkiintoisimpia kuvauskohteita. Ja ennen kaikkea mulla on pakkomielle filmikamerasta. Vanhasta filmikamerasta. Sellaisesta jolla saisi naarmuuntuneen näköisiä, vähän suttuisia, vähän väärin rajautuneita kuvia joista suurin osa ei edes onnistu ainakaan niin kuin oli tarkoitus. Kuvia joilla on merkitystä. Kuvia jotka ovat itsensä näköisiä, ei identtisiä kymmenen muun kanssa. Kuvia jotka on otettu koska ne on haluttu ottaa, ei koska ne on pitänyt ottaa. Kuvia joiden kohdalla ei haittaa että ne ovat ihan huonoja, koska idea on tärkein. Sellaisia kuvia minä haluan ottaa, enkä tusinaturistiräpsyjä. Nih. Tuollaisia kuvia ei myöskään saa tietokoneohjelmalla digikuvasta muokkaamalla, se ei ole sama asia.

Ei sillä että digikamera ja vaikka se kuvankäsittelyohjelmakin olisi huono olla olemassa, mutta olisi kiva jos edes jollakin tässä elämässä olisi merkitystä, että ihan kaikki ei olisi tympeää massaa vain. Sitä enemmän halvemmalla nopeammin helpommin -ideologiaa.




Palailen siis asiaan, mikä se sitten ikinä onkaan, kun tuntuu siltä. Nyt mulla on kuitenkin ruotsalainen ID-kortti joka armeliaasti kertoo myös pituuteni, vapaata kahtena arkipäivänä joka viikko, psykolingvistiikan inlämningsuppgift tehtävänä torstaihin mennessä ja perjantai-illan iloksi valmiiksi väsätty hauska tietokonelingvistiikan tehtävä palautettavana. Läpäisin niin fonetiikkakurssin uusintatentin kuin "introduktion till lingvistik" -kurssinkin tentin, vietin päivät viime sunnuntaista keskiviikkoon nukkuen, leffoja katsellen ja keuhkoja pihalle yskien ja ensi viikolla aion koulutehtävien lisäksi keskittyä keväästä nauttimiseen. Ja jatkan yhä edelleen yliopiston vessojen oviin kirjoitettujen tekstien lukemista, haha. Oikeasti ne on ihania, päivien pieniä iloja. Niin vakavia, mukavia, absurdeja. Tai siis ne eivät ole vain tekstejä, ne ovat keskusteluja. Koska ruotsalaiset rakastavat keskustella, niin fikatessa kuin vessassakin.

Kaunis tammikuinen talvisää. Or not.

Kuka lähtee mun puolesta tunniksi yliopistolle kurssi-infoa kuuntelemaan? Ei tällä säällä pahemmin innostaisi ovesta ulos astua...

Maanantainen maanantaimainen maanantai

Viikonpäivästä ei vissiin jäänyt epäselvyyttä, eikä ehkä siitäkään miten se sujui?
Heräsin kyllä hyvissä ajoin. Peruin päätökseni marssia pankkiin ennen tentin palautusta ja katsoin Serranon perhettä dvd:ltä. Ja haaveilin Espanjan kesäisestä lämmöstä.. Sitten yhtäkkiä tulikin hitusen hoppu, muistin kymmentä yli yksi että T-banahan menee 20 yli ja että yleensä lähden kotoa noin kymmentä yli. Njoo, pikaisesti lähtökuntoon, ovesta ulos ja reipasta kipitystä metrolle. Metron rullaportaiden yläpäähän saapuessani kuulin kauniit sulosoinnut jotka ilmoittivat että metron ovet sulkeutuvat.

Istuin asemalla kahdeksan minuuttia, ja kun viimein istuin metrossa niin kolme kertaa sain kuunnella taas tuota kaunista sulosointua kun jotkut painelivat ovien aukaisunappeja tultuaan viimetippaan asemalle. Vihdoin kun päästiin lähtemään niin Slussenissa vaihto sentään onnistui hyvin, jouduin vain minuutin odottamaan oikeaa metroa. Päivän positiivinen yllätys!

Koululla olin tietysti myöhässä, onneksi en sentään mitenkään ratkaisevasti, huh. Saatuani sen, krhm, fonetiikan tentin takaisin nenäni eteen kurkkasin ensimmäisen sisäsivun ja hylättyhän sieltä tuli. Ylläri. Njoo, istuskelinpa siinä sitten ja kirjoittelin ylös opettajien selittämiä oikeita vastauksia.

Vähän ennen kolmea kun päästiin pois niin päätin että nyt marssin sinne pankkiin vihdoin hankkimaan tilin ja maksukortin. Tsekkailin jo aamulla mistä Handelsbankeja löytyy ja jäin Skanstullissa pois. Pankkihan on Götgatanin varrella ihan Skanstullin lähellä, mutta tänä muutenkin niin hienosti menneenä maanantaina puikahdin metrolta ulos jostain ihan ihme uloskäynnistä, bongasin Åhlensin ja kuvittelin tietäväni missä olen. Hetken käveltyäni tajusin että eihän se katu ollutkaan Götgatan. Eikä mulla ollut haisuakaan olinpaikastani.

Pyörin siinä sitten parikin korttelia vissiin ympäri tai jotain, mutta lopulta kuitenkin päädyin oikealle kadulle sentään. Ja löysin sen pankinkin. Hyvin lyhyen jonotuksen jälkeen ilmoitin tiskillä että haluaisin avata tilin siellä. "Har du en svensk legitimation?" Öö, ei oo ruotsalaista henkilöllisyystodistusta, on vaan ruotsalainen personnummer ja suomalaiset henkkarit. Ai ei riitä, kiva kiitos hei...

Nyt pitää siis tuhlata se 400 kruunua ja hommata ruotsalainen kaveri tuolle suomalaiselle henkilökortilleni. Noh, onneksi sekin näemmä osaa ruotsia, eiköhän ne tule juttuun ihan hyvin. Siis sitten kun kunhan olen käynyt Skatteverkillä täyttämässä taas jonkun hakemuksen ja plahplahplää. Kotimatkalla T-banassa istuessani tajusin vieläpä että jäi sitten palauttamatta se yksi koulun kirjaston kirja jota raahailin mukana koko päivän. Tulipahan käveltyä melkoisella ärsytyksen aiheuttamalla ripeydellä loppuosa kotimatkasta.

Ja sekin tietysti vielä että sain viikonloppuna viestin siltä melkein-tulevan "vuokraheppani" omistajalta joka ilmoitti että kyseinen hevonen lopetetaan tällä viikolla, siitä kun ei kuulemma enää kunnon hevosta kipeän jalan takia saada. Että ei sitten heppailua tälle maanantaille kuten alunperin oli tarkoitus, eikä sitten vähään aikaan muutenkaan kun ei satu löytymään yhtä tai kahta sataa euroa ylimääräistä kuussa siihen että kerran tai parhaillaan kaksi kertaa viikossa saisi körötellä omaan tahtiin kentällä.

Mutta koska ei koskaan pidä vajota synkkyyteen ja ärsytykseen vaikka kenties vähän suututtaisikin niin etsitään nyt niitä posiitivisia puolia asioista:
~ sain ainakin kunnon muistutuksen siitä monelta kotoa pitää koulupäivinä lähteä, oli nääs päässyt loman aikana unohtumaan
~ nyt voin skarpata kokeeseen kunnolla (hahaha) ja saada vaikka kenties C:n tai edes D:n - jos olisin saanut E:n eli huonoimman hyväksytyn niin en olisi saanut mahdollisuutta edes yrittää sen korottamista
~ tuleepahan nyt sitten hankittua se ruotsalainen henkilökortti, saattaahan sitä muutenkin tulevaisuudessa johonkin tarvita
~ kirjaston kirjan palautuspäivä ei ollut vielä tänään, joten no worries sen suhteen
~ en sentään ehtinyt pahemmin kiintyä tuohon hevoseen ennen sen lopettamista, toisin kuin silloin muutama vuosi sitten olin kiintynyt silloiseen vuokrikseeni joka lopetettiin.

Se tästä päivästä (jes, kohtahan tää jo loppuukin!), kuvat jotain vanhoja ennen lomaa otettuja surkeita räpsyjä.











PS. Onko parempi jos kuvat on tuolla tekstin väliin ripoteltuina vaan yhtenä rysäyksenä tekstin lopussa? Please tell me!

Laiska kirjoittaja, huonomuistinen valokuvaaja

Kuka kehittelis laitteen jolla sais ajatukset siirrettyä suoraan luettavassa muodossa tietokoneelle? Olis meinaan tämäkin blogi paljon aktiivisempi ja ehkä jopa jännempi jos muistaisi ja jaksaisi kaikki päähän ilmestyneet suuret ajatukset tänne laittaa. Mutta koska moista kapinetta ei vielä ainakaan löydy, niin saatte nyt lukea muutaman hyvin sekalaisen minijutun ja katsella pääasiassa tänään räpsittyjä kuvia Tukholman jouluvaloista. Joo, täällä sataa vettä / vesiräntää. Ja joo, unohdin linssinputsauspyyhkeen kotio.





Kaatosade + lauantai ennen joulua + Drottninggatan = sateenvarjoilla puhkotut silmät. No ainakin melkein, huhhei.





Opettajilta tuli hassu viesti pari päivää ennen tenttiä:

"Vi har funderat och funderat och kommit fram till ytterligare ett tillåtet hjälpmedel på tentan på fredag. Ni får alltså ha med er miniräknare och dessutom en linjal!
Lycka till!"

Hehe, kiitos kovasti että annatte aikaisemmin luvalliseksi ilmoitetun laskimen lisäksi ottaa tenttiin mukaan myös viivottimen! :) Ja siitä tentistähän ei sitten puhuta tän enempää, krhm.




Kävin viime sunnuntaina katsomassa yhtä heppaa jota alan käymään hoitamassa parisen kertaa viikossa. Ja tuli juoksutettua hevosta ensimmäisen kerran elämäni aikana, jippei! Maanantaina kävin "harjoittelemassa" ilman että hepan omistaja oli paikalla, ja olipas kivaa ja terapeuttista piiiitkästä aikaa saada hoitaa kavio-otusta ihan omassa rauhassa! Ao. kuvissa siis kyseinen heppanen (tuo tumma, tai siis itseasiassa sininen piste tuossa keskellä) ja pieni pätkä tallikäytävää, ja kyllä - se olin minä joka hipsi tuon lätäkön läpi hevosen luo, porkkanalla houkuttelu ei auttanut. Mutta kengät osoittautuivat kyllä varsin hyvin vedeltä suojaaviksi, mitä nyt nilkasta vähän pääsi vettä lurpsahtamaan sisään, eh..

Jos joku on tässä kuussa Tukholmaan suuntaamassa niin Armémuseumiin on vapaa pääsy koko kuukauden, kävin tänään ja olihan tuo ihan mielenkiintoinen :) Tosin lähes kaikki tekstit on sitten vain på svenska! Ja sitä tekstiä riittää.. Ja vahanukkeja tms. kans. Mut opinpa ainakin että Ruotsilla on ollut oma ydinaseohjelma 50-luvulla.

Itsenäisyyspäivästä vähän jälkikäteen

Meikäläisen itsenäisyyspäivään ei pahemmin mitään suomalaista liittynyt. Illalla käväisin sentään Iltalehden sivulta (onks tää nyt sitä kiellettyä piilomainontaa blogissa?) katsastamassa parit mielenkiintoisimmat otsikot ja kuvat, mutta siihenpä se sitten jäi. Anteeksi isänmaalaise(ma?)ttomuuteni ja se etten osaa taivuttaa sanoja oikein.


Mutta siis tiistaista.. Koulussa istuin yhdestä kolmeen opiskelemassa juttua nimeltä "distinktiva särdrag" ja typologiaa. Käväistyäni kotona syömässä lähdin neljäksi kaupungille, jossa tapasin latvialaisen, Tukholmassa kandiaan loppuun tekevän Lauman (tai siis tehneen, hän lähti tänään takaisin Latviaan).

Luulisi että olisin varovainen latvialaisten suhteen, olihan alla olevassa kuvassa esiintyvä huoneeni heinäkuinen joulukoristelu Islannissa kanssani työskennelleen latvialaisen Haritan tekosia sillä välin kun itse olin pitkässä iltavuorossa, krhm.. Mutta ei, tapasin Lauman ekan kerran joskus viikkoja sitten kun käytiin koululla katsomassa Så som i himmelen -leffa (jonka näin ekan kerran lukion harvinaisen tuskaisella koulukohtaisella ruotsinkurssilla), viime viikolla käytiin katsomassa niin ikään koululla Flickan som lekte med elden -leffa ja itsenäisyyspäivänämme oli vuorossa Luftslottet som sprängdes.

Islannista heinäkuulta siis ^^

Mutta, sen sijaan että olisimme käyneet ennen leffaa teellä tai Gamla Stanin Stortorgetin joulumarkkinoilla kuten aiemmilla kerroilla, menimmekin luistelemaan! Idea oli Lauman ja suhtauduin siihen tietyllä varauksella, mutta sehän oli aivan huippukivaa! Kungsträdgårdenista löytyy siis luistinrata, ei mikään hirmuisen iso tai loistavalla jäällä varustettu mutta jonkinlainen kuitenkin, ja luistimet saa vuokrattua 50 kruunun hintaan - tai 20 kruunulla jos on alle 20-vuotias (tai näyttää sellaiselta). Jos on omat luistimet mukana niin luistelemaan saa mennä ilmaiseksi! Ja ratahan on auki netin mukaan johonkin maaliskuulle asti.

En ole muistaakseni koskaan tykännyt koulussa luistelemisesta mitenkään kauheasti, yhtenä syynä kenties se että en ole mikään suoranainen luistelijalahjakkuus, eikä minusta sellaista olisi voinut tullakaan kun pelkäsin aikoinani kaatumista ja samalla itseni nolaamista sen verran. Mutta tuolla turistien keskellä tunsin itseni jopa niin hyväksi että uskaltauduin kokeilemaan sirklaustakin hitusen, tosin heikohkolla lopputuloksella mutta fiiliksellä että jos vähän enemmän harjoittelisin niin eiköhän se alkaisi sujua.. Oli siellä tietysti joitain ihan tosi tosi hyviäkin luistelijoia, mutta kun suurin osa oli kuitenkin ei-selvästikään-niin-kokeneita, niin ei tarvinnut mokaamista pelätä :)

Ja vaikka kesällä opin että Latviassa opetetaan koulussa aika samoja asioita kuin Suomessakin, niin luisteluapa ei ainakaan Riikassa opeteta kouluissa! Lauma ihmetteli että missä olen oppinut luistelemaan niin hyvin, kröhkröh, ja oli entistä enemmän ihmeissään kun kuuli että Suomessa melkeinpä ainoat liikuntalajit joita kouluissa talvella harjoitetaan lämpötilan ollessa vähemmän (vai enemmän, miten tää logiikka nyt menee?) kuin 20 pakkasastetta, ovat hiihto ja luistelu. Tosin itseasiassa kun nyt miettii niin onkohan Suomessakaan isoissa kaupungeissa nää ulkolajit niin yleisiä kuin korves maaseudulla? Tuskinpa ainakaan monella helsinkiläiskoululla on omaa jää"kaukaloa" pihassa kuten eräälläkin kuudenkymmenen oppilaan ala-asteella Itä-Suomessa ^___^


Sellainen hauska itsenäisyyspäivä oli siis mulla tänä vuonna, Millennium-leffoista tosin kaksi ensimmäistä ovat mielestäni parempia kuin tuo viimeinen! Ja kyllä, tykkään noista enemmän kuin suomalaisista filmeistä. Vaikka ovatkin, eh, väkivaltaisia, on nuo kuitenkin hienosti tehty.

Noissa kahdessa kuvassa maanantai-iltana (5.12.) satanutta, keskiviikkoaamuna pois sulanutta ensilunta.

Keskipäiväkävely Östermalmilla

Jakson viimeinen oppitunti ennen ensi perjantain tenttiä oli tänään kymmenestä yhteentoista, minkä jälkeen kävin käppäilemässä Östermalmilla kun aurinko suvaitsi pitkästä aikaa paistaa kunnolla! Kuvat tulee tosin hyvin epämääräisessä järjestyksessä..



















Keskustan Gallerian-ostoskeskukseen avattiin muutama viikko sitten Media Markt, ja metrojen liukuportaissa olevissa MM:n mainoksissa luki esim. "Halvat hinnat ovat yhtä harvinaisia kuin koirankakka Östermalmilla." Oletin moisen mainoksen ekaa kertaa nähdessäni että se vastaisi todellisuutta, ts. että Östermalmilla, joka on siis Tukholman "parempiosaisten" kaupunginosaksi mielletty, ei todellakaan lojuisi koirien jälkeensä jättämiä pökäleitä ja siis Media Markt:n mainoksen pointti olisi se että halvat hinnat ovat yleensä harvinaisia mutta sieltä niitä kyllä löytyy. Mutta tänään tuolla käppöstellessäni totesin että en koko edeltäneen melkein kolmen kuukauden aikana ole törmännyt kaupungilla koirankakkaan yhtä usein kuin tänään! Ehkä mainoksen pointti olikin siis tavallaan käänteinen verrattuna siihen mitä ensin luulin: että halvat hinnat ovat nimenomaan Media Marktissa kaikkea muuta paitsi harvinaisia. Oli miten oli, päättelin että joko Östermalmilla asuu enemmän sen verran "hienostuneita" ihmisiä että he eivät koiriensa pökäleitä pois kadulta nouki, tai sitten siellä vaan on enemmän koiria muihin kaupunginosiin verrattuna. Tiedä siitäkään sitten..

Vika kuva vakio-turistityyliin Slussenilta:

Ainiin, OBS HUOM ACHTUNG! Huomenna, 9.12., vietetään Ruotsissa Pepparkakans dagia eli piparkakkupäivää! Ja lussekatteja myydään alennuksella niin marketeissa kuin kioskeissakin, näemmä liittyvät Lucianpäivään, jonka ruotsalaislähtöisyyttä en kieltämättä muistanutkaan ennen Wikipediaan päättynyttä Googlailuani. Ja julmustia näkyy kanssa kaupoissa niin pulloissa kuin tölkeissäkin, ehkä sitäkin pitäisi maistaa vielä kun ehtii.

Onpas muuten eläimellisiä nuo ruotsalaiset joulukuuherkut suomalaisella (väärällä?) taivutuksella höystettynä: katteja ja Musti! Hehe.