Ja jotta postaus ei olisi ihan 100-prosenttisesti pelkkää omaa tunnelmointilöpinääni ja kasa kuvia niin voisin mainita että tuolta alueelta löytyy paljon vaikka millaisia ravintoloita. Ja vissiin muutakin, mä olen lähinnä keskittynyt tuijottelemaan noita katujen yli viritettyjä lamppuja ja niitä kapeahkoja katuja reunustavia iloisesti erivärisiä taloja. Kuten huomannee..
Tukholmaan syyskuussa 2011 opiskelemaan eksyneen Maijan (epä)olennaisia havaintoja ja muuta höpötystä. Kuvia kans!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupungista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupungista. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
kuvaspämmiä: Vasastaden & Norrmalm
Meinasin lätkäistä nämä 29.10. Vasastadenissa & Norrmalmilla otetut kuvat tuohon edelliseen postaukseen mutta totesin että kyllä kaupungin lempparialueeni tarvitsee ihan oman postauksensa! Tuolla jos missään päin Tukholmaa nimittäin iskee ainakin meikäläiselle se tunne että voisin yhtä hyvin olla jossain Keski-Euroopassa, ainoana erottajana Pariisista (siis siitä mitä siitä nyt satuin parisen vuotta sitten muutaman päivän aikana näkemään) tuntuu olevan värikkäät talot ja Berliinistäkin tuo voisi mennä jos kaikki talot eivät olisi niin hyväkuntoisia. Eli kyllä Tukholma on ihan omanlaisensa vaikka ihanasti isompia kaupunkeja muistuttaakin :)
Ja jotta postaus ei olisi ihan 100-prosenttisesti pelkkää omaa tunnelmointilöpinääni ja kasa kuvia niin voisin mainita että tuolta alueelta löytyy paljon vaikka millaisia ravintoloita. Ja vissiin muutakin, mä olen lähinnä keskittynyt tuijottelemaan noita katujen yli viritettyjä lamppuja ja niitä kapeahkoja katuja reunustavia iloisesti erivärisiä taloja. Kuten huomannee..
















Ja jotta postaus ei olisi ihan 100-prosenttisesti pelkkää omaa tunnelmointilöpinääni ja kasa kuvia niin voisin mainita että tuolta alueelta löytyy paljon vaikka millaisia ravintoloita. Ja vissiin muutakin, mä olen lähinnä keskittynyt tuijottelemaan noita katujen yli viritettyjä lamppuja ja niitä kapeahkoja katuja reunustavia iloisesti erivärisiä taloja. Kuten huomannee..
lauantai 15. lokakuuta 2011
Eläinlauma ja muuta lauantaista
Pyörin tänään Färgfabrikenin yläkerrassa Designmarknadin houkuttelemana. Sieltä mukaan tarttui kani, kaksi lintua (joista toinen ehti lennähtää jo korvalleni istumaan ennen kuvaamista) ja vielä yksi pieni lintu sydämeen (kassin muodossa).



Liljeholmenin seutu on karun tehdasmaista mutta myös omalla tavallaan kaunista yhtä aikaa.




Em. lisäksi kulutin päiväni istumalla T-Banassa koulukirjaa lukien tai kahvia juoden ("luktar gott" totesi eräässä vaiheessa vastapäätäni istunut nainen kun puhaltelin kahviani kärsimättömänä) ja kirppareita tuloksetta kierrellen. Ropsten, jossa kävin taas kirpparilla pyörähtämässä, on aika samanlaista aluetta kuin Liljeholmen - asuinalue tehtaiden vieressä.


Kokkasin muuten vihannespihvin seuraksi makaronin sijasta quinoaa, nam! Harmi että sen hinta on reilu kolme euroa viideltäsadalta grammalta ja sitä ei saa joka kaupasta, vahingossa bongasin sen Skärholmenin T-bana-aseman vieressä olevasta Prisma-kaupasta (ei kuitenkaan sama konsepti kuin Suomessa ^.~) käydessäni Skärholmenissa "torilla" ostamassa kilon satsumia eurolla.
Liljeholmenin seutu on karun tehdasmaista mutta myös omalla tavallaan kaunista yhtä aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)