Kulttuurierojen häivähdys

Hyvää Marian ilmestyspäivää, eli näin ruotsalaisittain våffeldagia, joka on siis omistettu vohvelien syönnille. Mistäpä pepparkakans ja kanelbullens dagia juhlistava kansa ei keksisi syytä leivonnaisilla herkutteluun, onhan lussekatit Lucianpäivän olennaisimpia osia ja laskiaistiistain nimi on itseasiassa läskiäinen, fettisdag. Kuulemma våffeldagin nimi tulee siitä että joskus Marian ilmestyspäivää kutsuttiin vårfrudagiksi (koska Maria oli "vår fru", meidän rouvamme, tai kevään rouva, mutta veikkaan ensimmäistä) mutta väärin kuultuna se kuulostaa voffeldagilta ja tsädäm, siinäpä loistava syy käyttää yksi päivä enemmän vuodesta leivonnaisten herkutteluun!


Itse olen kuitenkin edelleen niin kulttuuriin sopeutumaton etten ole syönyt yhtäkään vohvelia tänään, vaan käyttänyt aikani kesätyöhakemusten rustaamiseen, saksankielisen kirjan lukemiseen, loppuviikosta olleiden psykolingvistiikan ryhmätyön / esitelmän + datalingvistiikan tentin aiheuttamien univelkojen poisnukkumiseen ja aurinkoisessa kevätsäässä ja +12 asteen lämpötilassa ulkoiluun.


Perjantaina "after tentanilla" eli baarissa varsin monen luokkalaiseni kanssa istuskellessa sain vahvistuksen luulolleni että Riika tosiaan on suositumpi risteilykohde ruotsalaisille kuin Suomi, ja kuulin kauhistelua niin siitä että Suomessa yliopistoihin on pääsykokeet kuin siitäkin että Suomessa on peliautomaatteja kaupoissa. En itseasiassa tuohon viimeisempään asiaan ollut koskaan täällä kiinnittänyt huomiota, mutta kun eräs Helsingissä käynyt luokkakaveri siitä mainitsi niin tajusin että eihän täällä tosiaan taida peliautomaatteja kaupoissa ollakaan - Suomessa ne on niin osa arkipäivää ettei osaa ajatellakaan että ne olisivat jotenkin huono asia esim. koukuttavuutensa takia. Mutta toisaalta, itse katselin joskus vissiin joulukuussa huuli pyöreänä ja silmät pullistellen kun T-banassa vastapäätäni istunut nainen kaivoi laukustaan nuuskarasian ihan arkipäiväisesti ilman piilottelun häivääkään.

Tiedä sitten kumpi on pahempi, peliautomaatit vai nuuska (julkisilla paikoilla)..


En ole ulkoiluttanut kameraani keittiötä pidemmällä piiiitkään aikaan, joten kuvituksena vähän kevät- / värifiilistelyä sisätiloista.

20.2. oli ensimmäinen päivä kuukausiin kun aamuaurinko taas paistoi huoneeseeni edes hetken, tällä viikolla se on herättänyt meikäläisen kuuden aikaan muutamanakin aamuna..

Maanantainen maanantaimainen maanantai

Viikonpäivästä ei vissiin jäänyt epäselvyyttä, eikä ehkä siitäkään miten se sujui?
Heräsin kyllä hyvissä ajoin. Peruin päätökseni marssia pankkiin ennen tentin palautusta ja katsoin Serranon perhettä dvd:ltä. Ja haaveilin Espanjan kesäisestä lämmöstä.. Sitten yhtäkkiä tulikin hitusen hoppu, muistin kymmentä yli yksi että T-banahan menee 20 yli ja että yleensä lähden kotoa noin kymmentä yli. Njoo, pikaisesti lähtökuntoon, ovesta ulos ja reipasta kipitystä metrolle. Metron rullaportaiden yläpäähän saapuessani kuulin kauniit sulosoinnut jotka ilmoittivat että metron ovet sulkeutuvat.

Istuin asemalla kahdeksan minuuttia, ja kun viimein istuin metrossa niin kolme kertaa sain kuunnella taas tuota kaunista sulosointua kun jotkut painelivat ovien aukaisunappeja tultuaan viimetippaan asemalle. Vihdoin kun päästiin lähtemään niin Slussenissa vaihto sentään onnistui hyvin, jouduin vain minuutin odottamaan oikeaa metroa. Päivän positiivinen yllätys!

Koululla olin tietysti myöhässä, onneksi en sentään mitenkään ratkaisevasti, huh. Saatuani sen, krhm, fonetiikan tentin takaisin nenäni eteen kurkkasin ensimmäisen sisäsivun ja hylättyhän sieltä tuli. Ylläri. Njoo, istuskelinpa siinä sitten ja kirjoittelin ylös opettajien selittämiä oikeita vastauksia.

Vähän ennen kolmea kun päästiin pois niin päätin että nyt marssin sinne pankkiin vihdoin hankkimaan tilin ja maksukortin. Tsekkailin jo aamulla mistä Handelsbankeja löytyy ja jäin Skanstullissa pois. Pankkihan on Götgatanin varrella ihan Skanstullin lähellä, mutta tänä muutenkin niin hienosti menneenä maanantaina puikahdin metrolta ulos jostain ihan ihme uloskäynnistä, bongasin Åhlensin ja kuvittelin tietäväni missä olen. Hetken käveltyäni tajusin että eihän se katu ollutkaan Götgatan. Eikä mulla ollut haisuakaan olinpaikastani.

Pyörin siinä sitten parikin korttelia vissiin ympäri tai jotain, mutta lopulta kuitenkin päädyin oikealle kadulle sentään. Ja löysin sen pankinkin. Hyvin lyhyen jonotuksen jälkeen ilmoitin tiskillä että haluaisin avata tilin siellä. "Har du en svensk legitimation?" Öö, ei oo ruotsalaista henkilöllisyystodistusta, on vaan ruotsalainen personnummer ja suomalaiset henkkarit. Ai ei riitä, kiva kiitos hei...

Nyt pitää siis tuhlata se 400 kruunua ja hommata ruotsalainen kaveri tuolle suomalaiselle henkilökortilleni. Noh, onneksi sekin näemmä osaa ruotsia, eiköhän ne tule juttuun ihan hyvin. Siis sitten kun kunhan olen käynyt Skatteverkillä täyttämässä taas jonkun hakemuksen ja plahplahplää. Kotimatkalla T-banassa istuessani tajusin vieläpä että jäi sitten palauttamatta se yksi koulun kirjaston kirja jota raahailin mukana koko päivän. Tulipahan käveltyä melkoisella ärsytyksen aiheuttamalla ripeydellä loppuosa kotimatkasta.

Ja sekin tietysti vielä että sain viikonloppuna viestin siltä melkein-tulevan "vuokraheppani" omistajalta joka ilmoitti että kyseinen hevonen lopetetaan tällä viikolla, siitä kun ei kuulemma enää kunnon hevosta kipeän jalan takia saada. Että ei sitten heppailua tälle maanantaille kuten alunperin oli tarkoitus, eikä sitten vähään aikaan muutenkaan kun ei satu löytymään yhtä tai kahta sataa euroa ylimääräistä kuussa siihen että kerran tai parhaillaan kaksi kertaa viikossa saisi körötellä omaan tahtiin kentällä.

Mutta koska ei koskaan pidä vajota synkkyyteen ja ärsytykseen vaikka kenties vähän suututtaisikin niin etsitään nyt niitä posiitivisia puolia asioista:
~ sain ainakin kunnon muistutuksen siitä monelta kotoa pitää koulupäivinä lähteä, oli nääs päässyt loman aikana unohtumaan
~ nyt voin skarpata kokeeseen kunnolla (hahaha) ja saada vaikka kenties C:n tai edes D:n - jos olisin saanut E:n eli huonoimman hyväksytyn niin en olisi saanut mahdollisuutta edes yrittää sen korottamista
~ tuleepahan nyt sitten hankittua se ruotsalainen henkilökortti, saattaahan sitä muutenkin tulevaisuudessa johonkin tarvita
~ kirjaston kirjan palautuspäivä ei ollut vielä tänään, joten no worries sen suhteen
~ en sentään ehtinyt pahemmin kiintyä tuohon hevoseen ennen sen lopettamista, toisin kuin silloin muutama vuosi sitten olin kiintynyt silloiseen vuokrikseeni joka lopetettiin.

Se tästä päivästä (jes, kohtahan tää jo loppuukin!), kuvat jotain vanhoja ennen lomaa otettuja surkeita räpsyjä.











PS. Onko parempi jos kuvat on tuolla tekstin väliin ripoteltuina vaan yhtenä rysäyksenä tekstin lopussa? Please tell me!

suomalaiset vs. ruotsalaiset

Ulkona on ollut harmaata ja sateista ja tuulista ja ihan tylsän mälsää enkä ole tehnyt viimeaikoina juuri muuta kuin pieniä havaintoja. Tästä piti tulla ihan vain yleisiä havaintoja sisältävä postaus, mutta totesin että tuo suomalaiset-ruotsalaiset -asetelma vei sen verran tilaa että jätetään ne muut jutut sitten toiseen kertaan..

Aloitetaan nyt siitä että eräänä päivänä kun olin Felician, Johanin ja Jonatanin kanssa tekemässä ryhmätyötämme (joka ei kyllä pahemmin silläkään kertaa edistynyt mutta saipa kunnon vatsalihastreenin ainakin kuin vähän nauratti) sain tietää että tämä video on suurta hupia ulkomaalaisten keskuudessa. Tuon siis alunperin oli netistä löytänyt Felician venäläinen poikaystävä, mutta kyllähän nuo ruotsalaisetkin sen tuntuivat tietävän. Suomikuvan kohennusta kerrakseen ;) Toisaalta nuo kaikki ottivat tuon oikeasti ihan pelkkänä vitsinä eivätkä vissiin ole tajunneet miten yleinen kys. sana ja tuollainen puhetyyli oikeasti Suomessa on.

Ja siis suomikuvasta ja kys. sanan käytöstä puheen ollen... Taas vaihteeksi jonakin päivänä olin kaupassa yhtä aikaa suomalaisen perheen kanssa, ja ihan vain heidän läsnäolonsa nostatti verenpainettani ihan mukavasti. Ihan liian usein ne nimittäin ovat juuri, yllätys yllätys, suomalaisia perheitä, joissa isä kiroilee ja valittaa kun kaikki on niin prkleen kallista ja huonosti, äiti yrittää hyssytellä miestään olemaan nyt vähän hiljempaa ja kuitenkin karjuu itse lapsille että pysyisivät nyt paikallaan ja eivät nyt tekisi sitä ja tätä ja tuota, ja lapset juoksentelevat ympäriinsä ja kiljuvat ja nurisevat kun on nälkä ja tylsää ja veli kiusaa.

Onko ruotsalaiset perheet vaan tasapainoisempia tai jotain, vai ihan vain enemmän ympäristönsä huomioon ottavia? Jos nyt otetaan tähän hienoon tieteelliseen vertailuun mukaan myös Lähi-Idästä tai ulkonäöon ja kielen perusteella jostain sieltä päin tulevat perheet, niin niissä isännät eivät huutele tyytymättömyyttään ainakaan niin suureen ääneen kuin suomalaiset, jos huutelevat ollenkaan, ja äitien tehtävänä on vain hyssytellä lapsiaan, jotka tosin ovat välillä jopa suomalaislapsia pahempia.

Joka tapauksessa ärsyttää kuunnella kun joku suomalaisperhe on kaupungilla. Ihan ihka-aidot suomalaisturistit sentään on välillä jopa hauskoja, kuten eilen kun kävelin Stureplanin joulumarkkinarakennuskyhäelmän läpi: "Hei Tuomo, toi sano mulle jotain!" Anteeksi kovasti, mutta en voinut olla nauramatta sisäisesti! Toisaalta ne H&M:ssä suureen ääneen kikattavat suomalaisteinitkin on hyvin ärsyttäviä, eivätkä ilmeisesti edes tajua että eivät ne vaatteet nyt niiiin paljoa halvelmpia täällä ole kuin Suomessa, jos edes ovat nykyään yhtään halvempia.

Jatketaas vielä suomalaisista ja meidän negatiivisuudesta, kun nyt vauhtiin pääsin ;) Kävin silloin Filmfestivalin aikaan katsomassa myös erään ruotsalaisen komedian (tajuamatta etukäteen että se on ruotsalainen, köh), ja totesin että suomalaisilta ei luonnistu yhtä hyvien komedialeffojen tekeminen. Jos niissä sattuu välillä jotain hauskaakin olemaan, niin sitten niissä on tuplasti sen verran kaikkea ei-hauskaa, niin että loppufiilis ei ainakaan positiivisen ja hauskan puolella pompi. Mutta tuossa ruotsalaisessa leffassa, En gång i Phuket nimeltään, sai nauraa ihan kunnolla suurimman osan ajasta ja ainut hauskuuden vastakohtaa kohti vetäytyvä kohta oli yksi minimaalinen nyrkkitappelu.

Tietysti ruotsalaisetkin osaa tehdä samantyylisiä angstileffoja kuin suomalaisetkin, mutta mun mielestäni ruotsalaiset osaa tehdä ne kauniisti. Suomalaisista sellaisista tulee yleensä vain paha mieli ja kaikennielevä suru, kun taas ruotsalaisista versioista muistaa lähinnä ne kauniit kohtaukset. Tai sitten mulla on vaan päässä joku suodatin joka suodattaa kaiken suomalaisen johonkin aivojen negatiivisuuslokeroon :D

Mutta toisaalta juuri eräänä päivänä mietin että olen kyllä huono "ruotsalainen" & erityisesti tukholmalainen. Olen käynyt täälläoloaikanani H&M:ssä tasan kaksi kertaa, Ikeassa en kertaakaan (!), en ole syönyt yhtään Maraboun suklaata ja karkeissakin suosin Fazeria, olen turvautunut "epämakeutettuun" ruisleipään siitä lähtien kun kerran tietämättömyyttäni ostin sitä "ruotsalaista" eli makeaa ruisleipää... En omista Conversen tennareita, cousteau-pipoa, pillifarkkuja käärityillä lahkeilla, Fjällravenin vihreää parkaa tai Kånken -reppua. Ei sillä ettenkö kaikkia noita muita paitsi pipoa kelpuuttaisi vaatekaappini, mutta en siis ulkoisesti sulaudu katukuvaihmismössöön. Jodhpur-kengät sentään löytyy kotoa kaapista - turvakärjellisinä ja kyproslaiselta aasinkakalta tuoksuen tosin.

Felicia muuten kysyi juuri tällä viikolla että ovatko suomalaiset hyviä valehtelemaan, hänellä kun on mielikuva että suomalaiset ovat surkeita valehtelijoita. Sen suomikuvan kannalta lienee ihan hyvä että ihmiset uskovat meistä noin, mutta mulla taas on käsitys että ruotsalaiset on niitä kilttejä jotka puhuu aina totta, ja suomalaiset valehtelevia ja huijaavia pahiksia (mm, se mun negatiivinen "suomi-suodatin" taitaa tosiaan olla totta..).

Toisaalta itse kyllä uskon että suomalaiset sanoo asiat suoremmin kuin ruotsalaiset, jolloin enemmän kiertelevät ja kaartelevat ruotsalaiset voikin saada kuvan että suomalaiset eivät sitten osaa valehdellakaan kun kaikki lauotaan päin naamaa sellaisina kuin asiat on. Vaikka käytännössä tuo asioiden päin naamaa laukominen taitaakin olla enemmänkin sitä selän takana juoruamista ainakin nykyään, tiedä sitten.. Mutta joka tapauksessa totuuden jostain asiasta saa uskoakseni kuulla helpommin suomalaiselta jotain kautta, kuin ruotsalaiselta.

Loppuun vielä pari kuvaa Dagens Nyheteristä tämän viikon maanantailta:

(Asyl tarkoittaa siis turvapaikkaa)

Joko Suomessa hoidetaan turvapaikka-asiat jotenkin todella mielenkiintoisen surkeasti niin että suomalaisilla todella on aihetta valittaa turvapaikanhakijoista jatkuvalla syötöllä, tai sitten suomalaiset vaan ovat ulkomaalaisvihaisempi, sisäänpäinkääntyneempi ja suppeakatseisempi kansa kuin ruotsalaiset, jotka yleisesti ottaen elävät varsin sulassa sovussa muualta tulleiden kanssa. Toisaalta, tiedän vain millaisia asenteet ovat Suomessa pienellä paikkakunnalla ja Ruotsissa suuremmassa kaupungissa - voivathan asenteet olla Helsingissä samanlaisempia Tukholman kuin Joensuun kanssa, ja vastaavasti yhtä negatiivisia jossain pienellä paikkakunnalla Ruotsissa kuin Suomessakin. Mene ja tiedä.

Pointtini noiden kuvien kanssa on siis kuitenkin se että Suomeen tulee & otetaan Ruotsiin verrattuna minimaaliset määrät turvapaikanhakijoita ja silti suomalaiset valittavat asiasta aivan eri skaalalla, paljon suuremmalla sellaisella, kuin länsinaapurit.

Pakko lopettaa tämä suomalaisvalitus nyt tähän ennen kuin iskee suomalainen suomalaisuusmasennus! Tietysti nää on vain omia mielipiteitäni, joten ei sitten vedellä vihannestoreja neniin siellä! Ja siis tarkoitukseni ei ollut ylistää ruotsalaisia jotenkin ylivertaisina, vaan tuoda ilmi suomalaisten negatiivisuus ja huonot asenteet. Muutkin ulkomaalaiset nimittäin ovat suomalaisia mukavempia, eivät vain ruotsalaiset. Mutta joka tapauksessa allekirjoitan sen että voittaminen on tärkeää, mutta ruotsalaisten voittaminen (ainakin jääkiekossa, vaikka sitä harvemmin valitettavasti tapahtuukin) vielä tärkeämpää ^.~

Postauksen Tukholma-kuvatarjonta on räpsitty 15.11. (kun viimeksi oli aurinkoista siihen aikaan kun en itse istunut koulussa).

Käväisy Skatteverketin konttorilla

Kun mä nyt muutenkin olen viimeaikoina ollut niin ahkera hoitamaan asioita jotka olisi pitänyt hoitaa jo viikkoja sitten, niin päätin tänään jatkaa samalla linjalla ja taistelin itseni Skatteverketin konttoriin Sunbybergissä. Taistella-verbi siksi että ensin jouduin käymään helpohkon tahtojen taiston sen aivopuoliskoni kanssa joka sanoi että "siellä joutuu kuitenkin jonottamaan niin pitkään että paikka ehtii mennä kiinni ennen kuin saat asiasi hoidettua, kannattaa odottaa maanantaihin että voit mennä keskustan konttoriin joka on helpompi löytää" jne. Mutta oli helppoa olla järkevä ja mennä hoitamaan asia nyt, koska jos lykkäisin sitä maanantaihin ehtisin viikonloppuna keksimään kaikki mahdolliset kauhuskenaariot ja maanantaina olisin koko päivän hyperventiloinnin partaalla kun miettisin vain tuota konttorissa käyntiä.

Toisekseen konttorille meno oli taistelua sen takia etten alkuun meinannut löytää koko paikkaa ja seikkailin siellä junaratatyömaan ympärillä päässäni kuva Google Mapsin antamasta kartasta, joka ei joko pitänytkään paikkaansa tai sitten tulin ulos T-bana-asemalta jostain oudosta oviaukosta. Kartan väärin muistaminen ei toki tule kysymykseenkään ;)

Mutta kun tupsahdin konttorin ovesta sisään (jonkin kohtalon oikun ansiosta vilkaistuani ylös juuri siinä vaiheessa kun olin noin metrin päässä Skatteverketin ovesta ja sen yllä roikkuvasta Skatteverketin kyltistä kuvitellessani jatkavani kävelyä vielä jonkin matkaa) ja seisoin silmät vissiin lautasen kokoisina oviaukolla yrittäen kuitenkin näyttää siltä että tiedän täydellisesti mitä tehdä ja miten toimia, tuli eräs varsin ystävällinen nainen kysymään tarvitsenko apua. Melkein vaistomaisesti vastasin "ei kiitos", kunnes tajusin että nyt apu kenties (..) olisikin tarpeen, toisin kuin esimerkiksi kenkäkaupoissa joissa joskus olen jopa mennyt ostamaan jotkut kokeilemani kengät ihan vaan sen takia että myyjä töllöttää vieressä enkä kehtaa sanoa etten sittenkään otakaan kenkiä - myyntitekniikka sekin.

Selitin siis ah-niin-kauniilla ruotsillani että olen muuttanut Suomesta ja plamplam, sain lapun täytettäväksi ja parin viikon päästä pitäisi postiluukusta (johon vihdoin viime viikolla sain nimeni, jee!) tipahtaa jonkinlainen lappu mistä pitäisi selvitä mun ruotsalainen personnummer! Jota ilman ei siis saa esimerkiksi hankittua kaupungin kirjastokorttia, osallistuttua kaupungin ryhmäliikuntoihin jne. Se on muuten varsin kätevä juttu toisesta pohjoismaasta Ruotsiin, tai kenties jopa mihin tahansa muuhun pohjoismaahan muutettaessa, että ei tarvitse hommata oleskelulupaa (uppehållstillstånd)! Helpottuu elämä huomattavasti, varsinkin tällaisten jotka kammoavat vierailuja kaikkiin vähänkin "virallisempiin" paikkoihin. Ja siis valtion kannalta mun käväisyni suurin tarkoitus oli se että nyt olen kirjoilla Ruotsissa, Suomen puolella tein muuttoilmoituksen joskus viime viikolla.

Oli muuten hassua tuolla Skatteverketissä kun siihen anomukseen tms. piti täyttää siviilisääty. Laitoin tietysti ogift, eli naimaton, ja kun nainen sitten siellä tiskin takana tarkasti sen mun paperin ja merkkasi johonkin toiseen paperiin tiedot ylös niin hän vielä varmisti asian: "Et siis ole naimisissa?" "En." "Etkä ole koskaan ollut naimisissa?" "Ööö, en." Oikeasti, Suomessa multa oltaisiin aikaisempien kokemusteni perusteella kysytty ennemmin että enhän varmasti ole väärentänyt passiin syntymävuottani, kun välillä ihmisillä on ongelmia hahmottaa että olen jopa jo täysi-ikäinen, ja täällä saa vastailla tuollaisiin kysymyksiin, hah! Tai ehkä vaan tosiaan näytin niin itsevarmuutta uhkuvalta ja siltä että olen äärimmäisen tottunut moisiin tilanteisiin että mua ei voinut uskoa näin nuoreksi ;) Tai sitten naamaani on alkanut ilmestyä ryppyjä joita en ole itse huomannut....

Mutta siis koko käväisy Skatteverkissä oli hyvin positiivinen kokemus, en pahemmin joutunut edes jonottamaan ja henkilökunta oli tosi ystävällistä ja oli todellakin aivan huippua että siellä oli noita henkilöitä joiden ainut tehtävä oli auttaa niitä jotka paikalle eksyneen näköisinä pölähtivät! Samanlaista palvelua Suomeen, kiitooos..

Ja koska tässä tuli ehkä jo ihan tarpeeksi tekstiä äärimmäisen jännittävästä, noin 20 minuuttia kestäneestä käväisystäni Skatteverketin konttorissa, totean lopuksi että kuvat on otettu tänään Skanstullsbronilta ja Södermalmilla.