Maikkarin otsikoinneista, psykolingvistiikkaa, opettaja- ja nimivalitusta..

Tämä on sitten hyvin sekalainen ja ainoastaan kieleen ja opiskeluihini liittyvä sekava postaus, ihan vain ennakkovaroituksena. Kuvat on otettu 23.3. yliopistolta + keskustasta + Bagarmossenista / lähistöltä. Jep, kunnollisempi kamera ei ole päässyt edelleenkään ulkoilemaan..

MTV3:n etusivulla bongasin linkin juttuun nimellä "Unohda dieetit ja yhdeksän muuta tapaa nopeuttaa rasvanpolttoa". Itse jutun nimi on kuitenkin täysin päinvastainen: "10 keinoa – näin nopeutat kehosi rasvanpolttoa!" Linkissä siis käsketään unohtamaan niin dieetit kuin rasvanpolttaminenkin, kun taas jutussa kehotetaan nopeuttamaan rasvanpolttoa. Ristiriitaista kenties?

Toisaalta linkki Eva Wahlströmistä kertovaan juttuun väitti (nyt kun vähän myöhemmin etsin linkkiä tuohon artikkeliin niin totesin että olihan tuo teksti jo ehtinyt vaihtua) että "Wahlström uupui treenistä – leikkii maaten poikansa kanssa". Olenko ainut jolle tuli ensilukemalla mieleen jotain vähemmän soveliasta tuosta "maata"-verbistä? (*) Jutun oikea luonne paljastui kuitenkin onneksi itse jutun otsikosta: "Treenaus uuvutti Eva Wahlströmin: En jaksa leikkiä pojan kanssa". Onkohan tuo kaksoispisteen perässä oleva osuus muuten sitaatti jonka ympärillä pitäisi olla lainausmerkit, vai eikö niitä yleensäkään käytetä otsikoissa?

Tiedän, ei todellakaan pitäisi vierailla Maikkarin sivuilla jos yhtään välittää rakkaasta äidinkielestään. Jos sivuilta löytyvät virheet eivät ole yllä kuvatun laisia niin sitten löytyy muuten vaan ajatusvirhettä tai kirjoitusvirhettä. Ja onko muiden silmiin pistänyt se että Halosesta julkaistaan Maikkarin sivuilla usein kuvia mahdollisimman epäedustavilla ilmeillä?

Kyllä, teen minäkin (paljon) virheitä äidinkielenikin suhteen, mutta en väitäkään itseäni ammattilaiseksi, jollaisia toivoisin kuitenkin MTV3:n leivissä työskentelevän.. Sitä ammattilaisuutta ei tosin kyllä kys. sivuston juttujen tasostakaan huomaa, pakko myöntää.


Lainasin myös kirjastosta äskettäin erään suomenkielisen kirjan josta ensimmäisen sivun luettuani en vain yksinkertaisesti voinut jatkaa. Se teksti oli kauheinta mitä muistan ikinä mistään kaunokirjallisesta teoksesta lukeneeni! Niiiin väkinäistä, töksähtelevää, aiaiai. Totesin tosin sitten että kirjan alkuperäiskieli ei ollut suomi vaan että se oli käännetty, joten ehkä en vielä menetä toivoani suomalaisen kirjallisuuden tason suhteen - vain käännetyn kirjallisuuden. Sotii kyllä sitä vastaan että itsekin haluaisin tulevaisuudessa ehkä mahdollisesti toimia kääntäjänä ainakin jonkin verran kenties (ai mitenniin en osaa päättää mitä haluan elämälläni tehdä), mutta ehkä pääsen tuosta kirjasta saamani trauman yli tässä parin vuoden aikana ennen kuin tästä koulusta / ohjelmasta valmistuminen kuuluu suunnitelmiin.

***


* Tuon lauseen "tvetydighet", siis tulkinnanvaraisuus tms., toi mieleen viime jakson psykolingvistiikan ryhmätyön jossa meidän ryhmä yritti selvittää mitä aivoissa oikeastaan tapahtuu kun luemme / kuulemme "tulkinnanvaraisen" (tvetydig) lauseen. Juttuhan liittyy siihen että kun aivot automaattisesti alkavat jäsentää lauseita (**) niin mahdollisesti jäsentäminen tapahtuu "moduuleittain" ilman että sanan merkitystä (semanttisia ominaisuuksia) otetaan huomioon jäsentämisen alkuvaiheessa.
Siispä jos lause on esim. "Calle läste boken som Lisa tyckte om i biblioteket" voidaan se jäsentää niin että prepositiofraasi (PP) "i biblioteket" liittyy joko ensimmäiseen verbifraasiin, VP:iin, (-> Calle läste boken i biblioteket) tai toiseen VP:iin (Lisa tyckte om boken i biblioteket). Kun lukija tietää sanojen merkitykset niin on suht selvää että "i biblioteket" viittaa tuohon ensimmäiseen VP:iin, siis että Calle luki kirjastossa eikä niin että Lisa tykkäsi kirjasta kirjastossa (koska tykätä-verbiä ei oikein voi kytkeä mihinkään paikkaan - miksiköhän tällaisia verbejä oikeasti kutsutaan?).
Moduulisiin "strategioihin" kuuluvan late closure -teorian mukaan uusin lauseessa ilmenevä "yksikkö", ts. sana, kytketään siihen yksikköön jota on viimeisimmäksi käsitelty, eli kun sanan semanttisia ominaisuuksia ei oteta huomioon niin tuossa esimerkissä PP liitettäisiin virheellisesti toiseen VP:iin, joka johtaisi "garden path" -efektiin joka aiheuttaisi sen että kun semanttiset ominaisuudet jäsentämisen toisessa vaiheessa otettaisiin huomioon niin koko jäsentäminen jouduttaisiin tekemään uudelleen alusta lähtien alkuperäisen jäsennyksen virheellisyyden takia.

Huutakoot "hip" se joka tajusi! :D Tai se jota kiinnosti yhtä paljon kuin meikäläistä - vastahan mä hehkutin miten tykkään koko tästä aineesta! Lukuunottamatta sitä fonetiikkaa, yhä edelleen. Harmi että psykolingvistiikan kurssin piti just se laitoksen vaikeatajuisin ja vähiten motivoituneen oloinen opettaja, odotin kurssia hirmuisella innolla (luinhan lukiossa niin koulukohtaiset kuin valtakunnallisetkin psykan kurssit) mutta kurssin aikana into laski kuin lehmän häntä, kunnes se sitten nousi taas kun väsäsin oman osani ryhmätyöstä kurssin viimeisellä viikolla ja aloin päästä kunnolla sisälle aiheeseen..


** Taas piti katsoa sanakirjasta: näitä iloja kun oppikirja on englanniksi, opiskelen muuten ruotsiksi ja yritän selittää asioita suomeksi. To parse = parsa = jäsentää - oodi kielemme ei-indoeurooppalaisille sukujuurille ja sille että emme ainakaan ennen halunneet lainata sanoja jos oli mahdollista tehdä niistä oma versio!)


*** Meinasin ihan unohtaa kaikessa tässä kieli-innostuksessani mainita, mutta meillä on semantiikkakurssilla ihan supisuomalainen opettaja, joka on asunut Tukholmassa syyskuusta lähtien. Ensimmäisiä tunteita kun huomasin että opettaja (****) on suomalainen olivat masennus ja turhautuneisuus. En halua kuunnella kun joku puhuu ruotsia suomalaisella "aksentilla", ts. aksentittomuudella ja ilman niitä ihania ihmeellisiä s-versioita joita en itsekään osaa lausua.
Puhun ihan varmasti yhtä huonoa ruotsia kuin kys. opettaja, mutta pointti on se että mun ei tarvitse itse itseäni kuunnella :D Rakastan kuunnella riikinruotsia ja yrittää samalla oppia itsekin puhumaan sitä, ja nyt puolet meidän loppukevään tunneista pitää suomalainen jonka puheista kyttään virheitä koko ajan. Itsekin teen kyllä ihan samanlaisia virheitä, mutta hei, en sentään ole opettaja yliopistossa! En haluaisi olla ilkeä ja uskon kyllä että kys. henkilö on luultavasti mukava suomalaisuuden rajoissa, mutta mua nyt vaan ärsyttää kun en saakaan kuunnella riikinruotsia koko aikaa :|
Opin kuitenkin jotain ihan uutta suomen kielestä eilen kys. opettajan tunnilla: yksi kiertoilmaus karhulle on metsän omena. Mietin koko eilisen päivän että mitäs hittavaista, termi "metsän kuningas" on kyllä tuttu mutta kun opettaja selitti metsän omenasta niin olin ihan että öööh. Sitten oli pakko tarkastaa maailman luotettavimmasta lähteestä (huomaa sarkasmi), Wikipediasta, ja ilmeisesti tuo ihan totta on.. Ei tosin vissiin mikään kovin uusi tai käytetty kiertoilmaus kun en ole ennen törmännyt? Tuon ansiosta opin kyllä myös että Ruotsissa hirvi on metsän kuningas karhun sijasta. Kiinnostaisi tietää miksi näin..


**** Opettajan nimi on muuten Matti. Onneksi ruotsalaiset eivät tiedä että Matti ja Maija on Suomessa sellainen typerä nimipari jota käytetään esimerkeissä yms. ja joka on osasyy siihen että vihasin nimeäni pitkään, nimim. ala-asteella yhden Matin kanssa samalla luokalla ollut Maija. Eikä sekään helpota maijojen elämää lapsena että löytyy Maija Poppanen, Maija Mehiläinen, Maija Maitoparta, mehumaija, Musta Maija.. Ja kun ala-asteen kirjahyllystä vielä löytyy Teemu-sarjan kirja jossa Teemu ja hänen siskonsa Maija hilluvat alasti ja vertailevat eroja siinä miten tytöt ja pojat pissaa niin hauskuus muille luokkalaisille on valmis, nimim. Maija jonka veljen nimi on Teemu.. (Että kiitos vaan porukat :D)
Onneksi ulkomailla olen alkanut päästä eroon tuosta suuresta katkeruudesta nimeäni kohtaan, muualla sillä ei ilmeisesti ole samanlaisia kytköksiä ja ainakin Euroopassa useimmista kielistä löytyy jonkinlainen versio kys. nimestä niin ettei sitä edes sanota kovin väärin yleensä. Kirjoitusasu kyllä vaihtelee Majasta Maiaan ja Mayaan, ts. kaikkia muita variantteja näkee paitsi sitä oikeaa, mutta mitäs pienistä. Tai no Majiaan en kyllä ole vielä törmännyt, sitä odotellessa!

Opiskeluintoa!

Kun huomenna alkavan kurssin opettajalta tuli sähköpostia että "lukekaapa oppikirjan ensimmäinen kappale ja tehkää siihen liittyvät kuusi tehtävää ennen ensimmäistä tuntia" niin ajattelin että tämä kurssi ei ala eikä pääty iloisesti. Nyt oon kuitenkin vääntänyt noita tehtäviä jonkun aikaa ja ihan hauskojahan nää onkin! Vai lukeeko tätä joku jonka mielestä tämä ei olisi mielenkiintoista?! (Vissiin aika monikin, I know..)

Katsokaa nyt vaikka kahta vikaa tehtävää (aloitin niistä, ensimmäiset ei niin kiinnostaneet) jotka löytyy ihan lopusta! Jos päättelin ihan oikein niin "The women hit [PAST] the man" olisi Ayacucho Quechua -kielellä "Warmi runata dalirqaku". Onko hei vähän siistiä käsitellä tuollaisten ihmeellisten kielten kielioppia ja käyttää omaa pääkoppaa sen päättelyyn miten eri kielet toimii? No on siistiä, ainakin meikäläisen mielestä!

Viime jaksossa huipuinta oli esim. Ikean Annan kanssa puheleminen (opettaja totesikin että mahtaa tuon kehittäjillä olla mielenkiintoista lueskella esitettyjä kysymyksiä aina kun datalingvistiikan ryhmä on käynyt vähän testailemassa), kun piti luoda parserille säännöt ihan itse niin että se osasi niiden sääntöjen perusteella koota rakennepuut (strukturträd) oikein tietyille lauseille, ja itseasiassa lähes joka tunnilla päästiin testailemaan tai katselemaan jotain jännää. Ennen datalingvistiikan kurssia olin ihan varma etten tulisi tajuamaan hölkäsen pöläystä, mutta opettaja piti huolen että blonditkin pysyivät kärryillä eikä ollut yhtään tylsää tuntia koko kurssin aikana.

Hauskaa on muuten tuon Ikean Annan reagointi kun vertaa ruotsalaista ja suomalaista Annaa (löytyy siis suomenkielisen Ikean etusivulta vasemmasta alareunasta) keskenään. Kun suomalaiselle sanoo kohteliaisuuden niin vastaus on "Kiitos! Kuinka voisin palvella sinua IKEA-asioissa?". Kun ruotsalaiselle sanoo vastaavasti, saa vastaukseksi "Jag älskar komplimanger!" Kun kysyy osaako suomen Anna ruotsia, vastaus on "Osaan ja ymmärrän suomen kieltä ja sanavarastoni karttuu päivä päivältä", ruotsalaisen vastaava vastaus suomenkielentaitoa kysyttäessä on "Jag har inte besökt alla de nordiska länderna." Heipatessa suomalainen vastaa "Hei, hei! Nähdään taas", ruotsalainen taas "Hej då! Tack för att du tog dig tid att tala med mig." Jotkut jotka kokeili muitakin kieliä totesi että kaikkien maiden "Annat" käyttäytyy kyllä aika kansalaisuudelleen ominaisesti - ei tietysti ole yllätys kun maanmiehethän noiden parissa väkertävät.

Ja toinen hauska juttu: Cleverbot on eräs datalingvistinen sovellus jonka kanssa voi keskustella englanniksi, ja noista keskusteluista Cleverbot oppii uusia sanoja jne. Tällä videolla kaksi moista ohjelmaa on laitettu puhelemaan keskenään, varsin mielenkiintoinen keskustelu...

Joo, saa haukkua nörtiksi tai miksi vain, oon vaan ollut viimeaikoina niin innoissani opiskelusta (useimmiten tosin tasan niin pitkään kun ei ole ollut pakko tehdä jotain) että eipä meikäläistä moinen hetkauttaisi! ;) Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä että ihan sattumalta pölähdin oikealle alalle, vaikka en tiennyt lingvistiikasta oikeastaan muuta kuin että se liittyy kieliin ennen kuin aloin sitä opiskella.. Hehe, saas nähdä mikä on mielipiteeni sitten syksyllä kun koko syyslukukausi on pelkkää fonetiikkaa.....

Eikä tää opiskelu muuten ainakaan turhan rankkaakaan ole, luentoja on koko loppukevään ajan joka tiistai ja torstai kymmenestä kahteentoista + yhdestä kolmeen. Ja parina viikkona kevään aikana on vaan yhtenä päivänä luennot. Tietysti voi olla että meidän päänmenoksi on suunniteltu muutakin kivaa tehtävää kuin noita inlämningsuppgifteja ja ryhmätöitä luentojen lisäksi, itken niitä sitten..

Opiskelu- / työiloa teille mahdollisille lukijoillekin!

Kulttuurierojen häivähdys

Hyvää Marian ilmestyspäivää, eli näin ruotsalaisittain våffeldagia, joka on siis omistettu vohvelien syönnille. Mistäpä pepparkakans ja kanelbullens dagia juhlistava kansa ei keksisi syytä leivonnaisilla herkutteluun, onhan lussekatit Lucianpäivän olennaisimpia osia ja laskiaistiistain nimi on itseasiassa läskiäinen, fettisdag. Kuulemma våffeldagin nimi tulee siitä että joskus Marian ilmestyspäivää kutsuttiin vårfrudagiksi (koska Maria oli "vår fru", meidän rouvamme, tai kevään rouva, mutta veikkaan ensimmäistä) mutta väärin kuultuna se kuulostaa voffeldagilta ja tsädäm, siinäpä loistava syy käyttää yksi päivä enemmän vuodesta leivonnaisten herkutteluun!


Itse olen kuitenkin edelleen niin kulttuuriin sopeutumaton etten ole syönyt yhtäkään vohvelia tänään, vaan käyttänyt aikani kesätyöhakemusten rustaamiseen, saksankielisen kirjan lukemiseen, loppuviikosta olleiden psykolingvistiikan ryhmätyön / esitelmän + datalingvistiikan tentin aiheuttamien univelkojen poisnukkumiseen ja aurinkoisessa kevätsäässä ja +12 asteen lämpötilassa ulkoiluun.


Perjantaina "after tentanilla" eli baarissa varsin monen luokkalaiseni kanssa istuskellessa sain vahvistuksen luulolleni että Riika tosiaan on suositumpi risteilykohde ruotsalaisille kuin Suomi, ja kuulin kauhistelua niin siitä että Suomessa yliopistoihin on pääsykokeet kuin siitäkin että Suomessa on peliautomaatteja kaupoissa. En itseasiassa tuohon viimeisempään asiaan ollut koskaan täällä kiinnittänyt huomiota, mutta kun eräs Helsingissä käynyt luokkakaveri siitä mainitsi niin tajusin että eihän täällä tosiaan taida peliautomaatteja kaupoissa ollakaan - Suomessa ne on niin osa arkipäivää ettei osaa ajatellakaan että ne olisivat jotenkin huono asia esim. koukuttavuutensa takia. Mutta toisaalta, itse katselin joskus vissiin joulukuussa huuli pyöreänä ja silmät pullistellen kun T-banassa vastapäätäni istunut nainen kaivoi laukustaan nuuskarasian ihan arkipäiväisesti ilman piilottelun häivääkään.

Tiedä sitten kumpi on pahempi, peliautomaatit vai nuuska (julkisilla paikoilla)..


En ole ulkoiluttanut kameraani keittiötä pidemmällä piiiitkään aikaan, joten kuvituksena vähän kevät- / värifiilistelyä sisätiloista.

20.2. oli ensimmäinen päivä kuukausiin kun aamuaurinko taas paistoi huoneeseeni edes hetken, tällä viikolla se on herättänyt meikäläisen kuuden aikaan muutamanakin aamuna..

Kolla!

http://youtu.be/FvqBqcSe8oo

Yliopistolla kuvattu video (jota ei saa kuin linkitettyä)! Suunnilleen toisesta minuutista eteenpäin kuvattu Södra Husetissa, "meidän kerroskin" eli C-talon kolmas kerros vihreine seinineen on päässyt myös mukaan, jeij! (Okei myönnetään, ei meillä tuon pääkäytävän varrella enää oo tunteja kun siinä on vain isoja luentosaleja ja meidän ryhmä on vaan pienentyny ja pienentyny tässä kevään kuluessa, mutta kuitenkin...)

Kai kaikkeen kyllästyy joskus

Sain jokin aika sitten (~ noin viikko, vaikka se tuntuukin ihan pari päivää sitten tapahtuneelta) kysymyksen blogini kuolleisuudesta. Ei (äiti), en ole aloittanut uutta salaista blogia kaikilta piilossa, jatkan tätä edelleen aina kun siltä tuntuu. Syitä tähän "taukoon", päivittämättömyyteen, miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua, on kaksi.




A. Olen kyllästynyt blogimaailmaan.
Muutamien kuukausien taukoja lukuunottamatta olen pitänyt blogia / blogeja vuodesta 2005. Loppuvuodesta alkaen tosin, joten ennemmin pitäisi ehkä sanoa 2006. Mutta eniveis, voisin väittää että melko pitkään, lähtien ajasta jolloin blogit olivat nörttien, media- ja tiedeihmisten sekä nörttejä leikkivien teinien harrastus.

Me nörttejä leikkivät teinit kirjoitimme blogeihin sattumuksia päivistämme, laitoimme silloin tällöin tarkkaan valikoituja "taide"kuvia (siis miel. itse otettuja, siksi "taide") tekstien oheen, luotimme siihen että blogi on nettipäiväkirja - niin, siihen aikaan se oli sana jolla selitettiin mikä blogi on. Moniko nykyaikana pyytää selitystä termille "blogi"? Tuskinpa moni nuori lapsikaan välttyy moiselta tiedolta, kun äiti pitää valokuva- / sisustus- / käsityö- / puutarha- / ruoanlaittoblogia, perheriitojen aiheena on se miten perheen isä ei tykkää että kaikesta kerrotaan netissä avoimesti koko maailmalle kuvineen kaikkineen, ja pikkulasten isosisaruksilta tietysti löytyy muoti- / elokuva- / lemmikki- / syömishäiriö- / känniääliöintiblogit.

Siinä vaiheessa kun blogin käsite laajeni ja poksahti kaiken kansan tietoisuuteen Suomessakin, alkoivat ne alkuperäiset "nettipäiväkirjat" kadota, ihmiset alkoivat erikoistua pitämään blogia tiettyyn tarkoitukseen, kuvista tuli tärkeämpää kuin tekstistä eikä valtavirtaa enää kiinnostanut lukea toisten elämistä kuin ne iloiset asiat. Pintaraapaisuista ihmisten elämästä tuli kivaa luettavaa ja jos ei näkynyt kuvia niin ei kukaan jaksanut kiinnittää huomiota.

Viimeisen vuoden aikana meikäläistä on enemmän ja enemmän ärsyttänyt seuraavat ilmiöt:
a) kuvat H&M:n vihreästä perustopista, Gina Tricotin mustasta perustopista, H&M:n punaisesta perustopista jne. roikkumassa henkareissa otsikon "tän viikon ihqut ostokset" alla. Materialismi, helt enkelt.
b) Suosittujen blogien kuvat pääruokalautasista joilla on kananmuna, ruokalusikallinen raejuustoa, pari salaatinlehteä ja vähän kalaa, kuvatekstinä "aiai kun oli herkkua, tulin kyllä niin täyteen" ja kommenttiboksissa "oi kun mäkin voisin syödä noin vähän", "oi miten herkullisen näköistä" jne. Siis laihuuden ja ihmeellisten ruokavalioiden ihannointi niin että kohta Suomessa elää anorektinen sukupolvi (tai pari) joka ei ole koskaan kuullutkaan ruokaympyrästä.
c) Rumat ja itseään toistavat valokuvat. Tän kohdalla joudun kyllä myöntämään että eivät ainakaan useimmat omistakaan kuvistani mitään kovin kauniita saatikka erikoisia ja toisistaan erottuvia luomuksia ole, mutta Tukholma lienee kuitenkin kauniimpaa katseltavaa kuin blogin kirjoittaja edestä, takaa, sivulta, toiselta sivulta, takaviistosta, etuviistosta.. Tai bloggaajan uudet kengät edestä, takaa, alta, sivulta... Niin.
d) Blogien kaupallisuus, joka ei Suomessa edes ole samalla tasolla kuin esim. Ruotsissa, mutta tietysti suomalaisena toisten saamat ilmaiset mainostavarat nakertavat ei-suosittua kuin pientä oravaa. Omalla kohdallani tosin siksi että totuin elämään mukavassa kuplassani jossa blogit oli kiva harrastus ja hauska tapa viettää aikaa ja saada kavereita, ei jotain mitä tehdään päivittäin että pidettäisiin lukijoiden mielenkiinto yllä, palveluntarjoaja tyytyväisenä ja ilmaistavaran virta omaan postilaatikkoon suunnattuna. Tietysti blogit on markkinoijille mieletön mahdollisuus ja tulonlähde, mutta myös eriarvoistamisen lisäksi ne varmistaa että kaikki suosituimmat blogit ja sitä kautta koko Suomen teinilauma ovat enenevässä määrin sitä samaa muottia, samoja merkkejä, samoja vaatteita, samoja meikkejä... Pläh.
e) Ja sitten vielä blogikommentit! Ei hyvää päivää. Sitä katkeruuden, kateellisuuden, pahkanjauhannan, mustamaalaamisen ja typeryyden määrää mikä postauksien kommentteihin kasautuu. Toimii se toisaalta toisinkin päin: kun huippusuosittu bloggaaja selittää että aikoo olla puoli vuotta syömättä karkin karkkia ja sitten ostaa ihan kaikkia karkki-ihanuuksia mitä vain käsiinsä saa palkinnoksi siitä karkittomasta puolesta vuodesta, niin kommenttiloota pursuaa "tsemii, vitsit kun mäkin pystyisin!!!" -viestejä ilman että yksikään huumaantunut lukija miettii hetken vertaa että onkohan tuossa nyt mitään järkeä. Ainiin, tietysti siinä on järkeä, onhan sen kirjoittanut itsestään huolta pitävä nuori nainen joka syö lounaaksi kananmunan ja elää kaikin puolin täydellistä elämää shoppailuineen, säännöllisine ravintolaillallisineen ja ulkomaanmatkoineen huippulomakohteissa.
f) Mistä päästäänkin siihen tympeään tosiasiaan että tämä nuori nainen, kuten niin niin niin moni muukin hänen kaltaisensa, ei osaa kirjoittaa. En itsekään ole mikään suuri kirjoittajalahjakkuus ja oman aikani Jane Austen jonka tekstit ovat suuria luovuuden osoituksia ja nerouden leimahduksia, mutta.. Mutta. Niin. Tätä tulevaa kielitieteilijää kohtaa suuri epätoivo kun luen montaa blogia, siitäkin huolimatta että lingvistit eivät ole niitä jotka sanovat että "näin kieltä pitää käyttää" vaan tutkivat miten kieltä käytetään ja vetävät siitä omia johtopäätöksiään. Kuitenkin sisässäni asuu se äidinkieliperfektionisti joka esimerkiksi rakastaa yhdyssanoja ja tykkää kielenmukaisista lauserakenneista, uskoo edelleen vakaasti ja olevinaan vanhanaikaisesti että se on "kuka" eikä "ketä" ja arvostaa sitä jos kirjoittaja viitsii kirjoittaa "kirjakielellä" eikä sillai niink puhhuu. Kyllä itsekin käytän puhekielisiä ilmauksia jossain määrin, mutta rajansa silläkin. Äärimmäisen huonoa omassa kirjoituksessani muuten on se että kadotan aina punaisen langan ennen kuin olen sitä edes löytänytkään, siksi tälläkään tekstillä ei oikein ole päätä eikä häntää, eikä edes niitä parhaita selkäpaloja, kunhan haluan saada vuodattaa pääni tyhjäksi tästä jo pitkään aivokopassani muhineesta aiheesta.

Joo, kärjistän ja liioittelen jonkin verran, olen luonnollisesti hyvin katkera siitä ettei mulla ole varaa käyttää 500€ kuussa muutamaan merkkivaatteeseen tai kaapilliseen halpisketjujen vaatteita, olisi mustakin ihan hauskaa ja taloudellista saada maha täyteen puolikkaasta voileivästä ja nauttia moisesta ateriasta eikä mua varsinkaan erityisemmin haittaisi saada blogin kautta vaatteita, kosmetiikkaa ja elektroniikkaa vastapalkaksi siitä että räpsin läjän identtisiä kuvia järjestelmäkameran automaattiasetuksilla ja kirjoitan alle muutaman rivin huonolla suomella jotta nuori lukijakuntani saisi tietää minkä väriset sukat minulla oli tänään ja millainen oli kahvila X:n suussasulava mutta samalla mukavan täyteläinen mustikkamuffini.

Suomen suosituimpien blogienkin joukosta löytyy kuitenkin vielä muutama yksilö joissa niin kirjallinen, kuvallinen kuin useimmiten asiallinenkin anti on sellaista että voisin niitä lukea jos mua edelleen kiinnostaisi. Jos siis haluat lukea hyviä blogeja joiden aihepiiriin kuuluu sana "tyyli", niin Paras aika vuodesta, White Trash Disease ja Kaikki mitä rakastin on sellaisia joita voisin melkeinpä jopa suositella. Ruotsalaiseen blogimaailmaan en ole edes halunnut pahemmin tutustua, täällähän meininki on jotain aivan muuta kuin Suomen kamaralla, mutta jo vuosia lukulistalleni on kuulunut ihanan Sandran Niotillfem, joka on vaan niin piristävän elämänmakuinen ja mukavan ei-suomalainen, kommenttilootineen kaikkineen. Aidon elämän makua löytyy tosin myös Twilight Colasta, kera kauniiden kuvien ja hyvän musiikin.

Tietysti löytyisi blogimaailmasta varmasti enemmänkin oikeita helmiäkin, jos jaksaisi kaivautua pintaa syvemmälle. Tällä hetkellä kuitenkin elän mieluumin lähestulkoon ilman kuin tyydyn johonkin joka vain ärsyttää ja ottaa päähän. Sitäpaitsi olen vihdoin löytänyt Twitterin ihmeellisen maailman ja todennut että sieltä löytää aidompia ihmisiä kuin blogosfääristä.

B. En ole valokuvannut (enempää kuin yhteensä kuutena päivänä edellisen päivityksen jälkeen).
Ankean harmaa pilvitaivas ja siihen sulautuvat lumikerrokset eivät ole maailman parhaita inspiraationherättäjiä tai mielenkiintoisimpia kuvauskohteita. Ja ennen kaikkea mulla on pakkomielle filmikamerasta. Vanhasta filmikamerasta. Sellaisesta jolla saisi naarmuuntuneen näköisiä, vähän suttuisia, vähän väärin rajautuneita kuvia joista suurin osa ei edes onnistu ainakaan niin kuin oli tarkoitus. Kuvia joilla on merkitystä. Kuvia jotka ovat itsensä näköisiä, ei identtisiä kymmenen muun kanssa. Kuvia jotka on otettu koska ne on haluttu ottaa, ei koska ne on pitänyt ottaa. Kuvia joiden kohdalla ei haittaa että ne ovat ihan huonoja, koska idea on tärkein. Sellaisia kuvia minä haluan ottaa, enkä tusinaturistiräpsyjä. Nih. Tuollaisia kuvia ei myöskään saa tietokoneohjelmalla digikuvasta muokkaamalla, se ei ole sama asia.

Ei sillä että digikamera ja vaikka se kuvankäsittelyohjelmakin olisi huono olla olemassa, mutta olisi kiva jos edes jollakin tässä elämässä olisi merkitystä, että ihan kaikki ei olisi tympeää massaa vain. Sitä enemmän halvemmalla nopeammin helpommin -ideologiaa.




Palailen siis asiaan, mikä se sitten ikinä onkaan, kun tuntuu siltä. Nyt mulla on kuitenkin ruotsalainen ID-kortti joka armeliaasti kertoo myös pituuteni, vapaata kahtena arkipäivänä joka viikko, psykolingvistiikan inlämningsuppgift tehtävänä torstaihin mennessä ja perjantai-illan iloksi valmiiksi väsätty hauska tietokonelingvistiikan tehtävä palautettavana. Läpäisin niin fonetiikkakurssin uusintatentin kuin "introduktion till lingvistik" -kurssinkin tentin, vietin päivät viime sunnuntaista keskiviikkoon nukkuen, leffoja katsellen ja keuhkoja pihalle yskien ja ensi viikolla aion koulutehtävien lisäksi keskittyä keväästä nauttimiseen. Ja jatkan yhä edelleen yliopiston vessojen oviin kirjoitettujen tekstien lukemista, haha. Oikeasti ne on ihania, päivien pieniä iloja. Niin vakavia, mukavia, absurdeja. Tai siis ne eivät ole vain tekstejä, ne ovat keskusteluja. Koska ruotsalaiset rakastavat keskustella, niin fikatessa kuin vessassakin.