Näytetään tekstit, joissa on tunniste off topick. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste off topick. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Maikkari taas loistossaan

Saanhan vielä tämän kerran valittaa Maikkarin nettisivuista? Tällä kertaa en kyllä ehtinyt mitään typeriä linkkitekstejä bongailla, kun alkoi muuten vaan suuresti ärsyttää. Luin Facebookissa eräs kaverini päivityksen siitä ettei uutisissa uutisoida mistään hyvästä koskaan. Hipsinpä siis Maikkarin sivuille bongailemaan että mistä nyt sitten on uutisoitu. Ja en tajunnut juuri mitään. Tai no siis sen että Pelicans on päässyt SM-liigan finaaleihin, mutta tuon uutisen alapuolella kirjoitetaan näillä otsikoilla: "Eroja vuoden 2004 järistykseen: näin katastrofilta vältyttiin", "UM: Suurten jälkijäristysten vaara olemassa", "Tsunamivaroitus on peruutettu", "Suomalaisperhe pakeni paniikissa", "'Hotelli heilui kuin korttitalo'", "Erittäin voimakas jälkijäristys iski", "Tsunamiaallot jäivät alle metrisiksi", "'Vesi vetäytyi kokonaan rannalta'", "Thaimaassa satoja suomalaisia", "Täällä jättimäinen järistys tapahtui", "Banda Acehiin pelastusyksiköitä", "Live-kuvaa Thaimaan rannalta".

Tuo kuvastaa aika hyvin sitä mietin juuri aamulla: että Maikkarin nettisivut muistuttavat enemmän jonkun huuhaalehden sivuja jossa "uutisten" ainoa tarkoitus on herättää ihmisissä paniikkia, uteliaisuutta, tai mitä vain suuria tunteita joiden avulla juttu myy. Eikö olisi ollut hitusen selvempää tehdä yksi "pääartikkeli" jossa olisi selitetty että Thaimaassa, Banda Acehissa, on 11.4.2012 sattunut tsunami, joka ei kuitenkaan aiheuttanut merkittävää vahinkoa. En tiedä pitääkö kaikki nuo tiedot edes paikkaansa koska en vielä lukenut yhtäkään noista jutuista joiden linkkitekstit luettelin, päättelin noiden hajanaisesti ripoteltujen tietojen perusteella että kaiketi jotain tuollaista on tapahtunut.

Toisaalta tuosta tulee kyllä olo että Maikkarin nettisivut on tarkoitettu telkkarissa lähetettävien uutisten "tueksi" - netistä asioista kiinnostuneet katsojat löytävät lisämateriaalia siitä mistä on lyhyesti puhuttu televisiossa. Kivat vaan niille joilla ei ole mahdollisuutta telkkarista kys. uutisia katsoa ja joiden nettikin on niin hidas ettei sen kautta mitään katsella - ei vaikka se olisikin teoriassa mahdollista.

Kaiken huippu on kuitenkin se että Maikkarin etusivun "sivupalkissa" on sikin sokin seuraavat linkit:
"Phuketin lentokenttä avautui tsunamivaaran jälkeen"
"Koskettava tarina: Mies joutuu lähtemään kolmannen kerran Karjalasta"
"UM: Suurten jälkijäristysten vaara edelleen olemassa"
"Nokian pörssiarvosta hävisi lähes kuudesosa"
"Suurlähettiläs: Järistysalueella ei tiettävästi suomalaisia"
"Tsunamivaroitus on peruutettu"
"Nuoret karttavat puolueita"
"Suomalaisperhe juoksi paniikissa pois rannalta"

Moniko noista linkeistä oikeasti kertoisi yhtään mitään jos nuo irrottaisi toisistaan? Ainakin kolmas, viides, kuudes ja kahdeksas ovat sellaisia joista ei kyllä tajuaisi mitään jos ei muusta sivulta tihkuvasta infosta olisi asiayhteyttä päätellyt. Huoh, siis oikeasti: "Suomalaisperhe juoksi paniikissa pois rannalta" - sattuiko perheen mökkirannasta löytymään kuollut ahven? Mistä rannalta, missä maassa, miksi...? Noiden linkkitekstien tarkoitushan on herättää lukijan mielenkiinto niin että niitä klikataan, mutta mietinpä vaan moniko avaisi tuon viimeisen linkin jos sivulta ei löytyisi muita tsunamijuttuja..

Okei, sori, tulevaisuudessa yritän jättää Maikkarin rauhaan ja kirjoittaa jostain muusta! Elämäni vaan on niin jännää että Maikkarista valittaminen on ainut kirjoittamisen arvoinen juttu ;) Kiitos joka luennolle tehtävien inlämningsuppgiftien + kahden ryhmätyön + yhden oman "artikkelin"...

torstai 29. maaliskuuta 2012

Maikkarin otsikoinneista, psykolingvistiikkaa, opettaja- ja nimivalitusta..

Tämä on sitten hyvin sekalainen ja ainoastaan kieleen ja opiskeluihini liittyvä sekava postaus, ihan vain ennakkovaroituksena. Kuvat on otettu 23.3. yliopistolta + keskustasta + Bagarmossenista / lähistöltä. Jep, kunnollisempi kamera ei ole päässyt edelleenkään ulkoilemaan..

MTV3:n etusivulla bongasin linkin juttuun nimellä "Unohda dieetit ja yhdeksän muuta tapaa nopeuttaa rasvanpolttoa". Itse jutun nimi on kuitenkin täysin päinvastainen: "10 keinoa – näin nopeutat kehosi rasvanpolttoa!" Linkissä siis käsketään unohtamaan niin dieetit kuin rasvanpolttaminenkin, kun taas jutussa kehotetaan nopeuttamaan rasvanpolttoa. Ristiriitaista kenties?

Toisaalta linkki Eva Wahlströmistä kertovaan juttuun väitti (nyt kun vähän myöhemmin etsin linkkiä tuohon artikkeliin niin totesin että olihan tuo teksti jo ehtinyt vaihtua) että "Wahlström uupui treenistä – leikkii maaten poikansa kanssa". Olenko ainut jolle tuli ensilukemalla mieleen jotain vähemmän soveliasta tuosta "maata"-verbistä? (*) Jutun oikea luonne paljastui kuitenkin onneksi itse jutun otsikosta: "
Treenaus uuvutti Eva Wahlströmin: En jaksa leikkiä pojan kanssa". Onkohan tuo kaksoispisteen perässä oleva osuus muuten sitaatti jonka ympärillä pitäisi olla lainausmerkit, vai eikö niitä yleensäkään käytetä otsikoissa?

Tiedän, ei todellakaan pitäisi vierailla Maikkarin sivuilla jos yhtään välittää rakkaasta äidinkielestään. Jos sivuilta löytyvät virheet eivät ole yllä kuvatun laisia niin sitten löytyy muuten vaan ajatusvirhettä tai kirjoitusvirhettä. Ja onko muiden silmiin pistänyt se että Halosesta julkaistaan Maikkarin sivuilla usein kuvia mahdollisimman epäedustavilla ilmeillä?

Kyllä, teen minäkin (paljon) virheitä äidinkielenikin suhteen, mutta en väitäkään itseäni ammattilaiseksi, jollaisia toivoisin kuitenkin MTV3:n leivissä työskentelevän.. Sitä ammattilaisuutta ei tosin kyllä kys. sivuston juttujen tasostakaan huomaa, pakko myöntää.


Lainasin myös kirjastosta äskettäin erään suomenkielisen kirjan josta ensimmäisen sivun luettuani en vain yksinkertaisesti voinut jatkaa. Se teksti oli kauheinta mitä muistan ikinä mistään kaunokirjallisesta teoksesta lukeneeni! Niiiin väkinäistä, töksähtelevää, aiaiai. Totesin tosin sitten että kirjan alkuperäiskieli ei ollut suomi vaan että se oli käännetty, joten ehkä en vielä menetä toivoani suomalaisen kirjallisuuden tason suhteen - vain käännetyn kirjallisuuden. Sotii kyllä sitä vastaan että itsekin haluaisin tulevaisuudessa ehkä mahdollisesti toimia kääntäjänä ainakin jonkin verran kenties (ai mitenniin en osaa päättää mitä haluan elämälläni tehdä), mutta ehkä pääsen tuosta kirjasta saamani trauman yli tässä parin vuoden aikana ennen kuin tästä koulusta / ohjelmasta valmistuminen kuuluu suunnitelmiin.

***


*
Tuon lauseen "tvetydighet", siis tulkinnanvaraisuus tms., toi mieleen viime jakson psykolingvistiikan ryhmätyön jossa meidän ryhmä yritti selvittää mitä aivoissa oikeastaan tapahtuu kun luemme / kuulemme "tulkinnanvaraisen" (tvetydig) lauseen. Juttuhan liittyy siihen että kun aivot automaattisesti alkavat jäsentää lauseita (**) niin mahdollisesti jäsentäminen tapahtuu "moduuleittain" ilman että sanan merkitystä (semanttisia ominaisuuksia) otetaan huomioon jäsentämisen alkuvaiheessa.
Siispä jos lause on esim. "Calle läste boken som Lisa
tyckte om i biblioteket" voidaan se jäsentää niin että prepositiofraasi (PP) "i biblioteket" liittyy joko ensimmäiseen verbifraasiin, VP:iin, (-> Calle läste boken i biblioteket) tai toiseen VP:iin (Lisa tyckte om boken i biblioteket). Kun lukija tietää sanojen merkitykset niin on suht selvää että "i biblioteket" viittaa tuohon ensimmäiseen VP:iin, siis että Calle luki kirjastossa eikä niin että Lisa tykkäsi kirjasta kirjastossa (koska tykätä-verbiä ei oikein voi kytkeä mihinkään paikkaan - miksiköhän tällaisia verbejä oikeasti kutsutaan?).
Moduulisiin "strategioihin" kuuluvan late closure -teorian mukaan uusin lauseessa ilmenevä "yksikkö", ts. sana, kytketään siihen yksikköön jota on viimeisimmäksi käsitelty, eli kun sanan semanttisia ominaisuuksia ei oteta huomioon niin tuossa esimerkissä PP liitettäisiin virheellisesti toiseen VP:iin, joka johtaisi "garden path" -efektiin joka aiheuttaisi sen että kun semanttiset ominaisuudet jäsentämisen toisessa vaiheessa otettaisiin huomioon niin koko jäsentäminen jouduttaisiin tekemään uudelleen alusta lähtien alkuperäisen jäsennyksen virheellisyyden takia.

Huutakoot "hip" se joka tajusi! :D Tai se jota kiinnosti yhtä paljon kuin meikäläistä - vastahan mä hehkutin miten tykkään koko tästä aineesta! Lukuunottamatta sitä fonetiikkaa, yhä edelleen. Harmi että psykolingvistiikan kurssin piti just se laitoksen vaikeatajuisin ja vähiten motivoituneen oloinen opettaja, odotin kurssia hirmuisella innolla (luinhan lukiossa niin koulukohtaiset kuin valtakunnallisetkin psykan kurssit) mutta kurssin aikana into laski kuin lehmän häntä, kunnes se sitten nousi taas kun väsäsin oman osani ryhmätyöstä kurssin viimeisellä viikolla ja aloin päästä kunnolla sisälle aiheeseen..


** Taas piti katsoa sanakirjasta: näitä iloja kun oppikirja on englanniksi, opiskelen muuten ruotsiksi ja yritän selittää asioita suomeksi. To parse = parsa = jäsentää - oodi kielemme ei-indoeurooppalaisille sukujuurille ja sille että emme ainakaan ennen halunneet lainata sanoja jos oli mahdollista tehdä niistä oma versio!)


*** Meinasin ihan unohtaa kaikessa tässä kieli-innostuksessani mainita, mutta meillä on semantiikkakurssilla ihan supisuomalainen opettaja, joka on asunut Tukholmassa syyskuusta lähtien. Ensimmäisiä tunteita kun huomasin että opettaja (****) on suomalainen olivat masennus ja turhautuneisuus. En halua kuunnella kun joku puhuu ruotsia suomalaisella "aksentilla", ts. aksentittomuudella ja ilman niitä ihania ihmeellisiä s-versioita joita en itsekään osaa lausua.
Puhun ihan varmasti yhtä huonoa ruotsia kuin kys. opettaja, mutta pointti on se että mun ei tarvitse itse itseäni kuunnella :D Rakastan kuunnella riikinruotsia ja yrittää samalla oppia itsekin puhumaan sitä, ja nyt puolet meidän loppukevään tunneista pitää suomalainen jonka puheista kyttään virheitä koko ajan. Itsekin teen kyllä ihan samanlaisia virheitä, mutta hei, en sentään ole opettaja yliopistossa! En haluaisi olla ilkeä ja uskon kyllä että kys. henkilö on luultavasti mukava suomalaisuuden rajoissa, mutta mua nyt vaan ärsyttää kun en saakaan kuunnella riikinruotsia koko aikaa :|
Opin kuitenkin jotain ihan uutta suomen kielestä eilen kys. opettajan tunnilla: yksi kiertoilmaus karhulle on metsän omena. Mietin koko eilisen päivän että mitäs hittavaista, termi "metsän kuningas" on kyllä tuttu mutta kun opettaja selitti metsän omenasta niin olin ihan että öööh. Sitten oli pakko tarkastaa maailman luotettavimmasta lähteestä (huomaa sarkasmi), Wikipediasta, ja ilmeisesti tuo ihan totta on.. Ei tosin vissiin mikään kovin uusi tai käytetty kiertoilmaus kun en ole ennen törmännyt? Tuon ansiosta opin kyllä myös että Ruotsissa hirvi on metsän kuningas karhun sijasta. Kiinnostaisi tietää miksi näin..


**** Opettajan nimi on muuten Matti. Onneksi ruotsalaiset eivät tiedä että Matti ja Maija on Suomessa sellainen typerä nimipari jota käytetään esimerkeissä yms. ja joka on osasyy siihen että vihasin nimeäni pitkään, nimim. ala-asteella yhden Matin kanssa samalla luokalla ollut Maija. Eikä sekään helpota maijojen elämää lapsena että löytyy Maija Poppanen,
Maija Mehiläinen, Maija Maitoparta, mehumaija, Musta Maija.. Ja kun ala-asteen kirjahyllystä vielä löytyy Teemu-sarjan kirja jossa Teemu ja hänen siskonsa Maija hilluvat alasti ja vertailevat eroja siinä miten tytöt ja pojat pissaa niin hauskuus muille luokkalaisille on valmis, nimim. Maija jonka veljen nimi on Teemu.. (Että kiitos vaan porukat :D)
Onneksi ulkomailla olen alkanut päästä eroon tuosta suuresta katkeruudesta nimeäni kohtaan, muualla sillä ei ilmeisesti ole samanlaisia kytköksiä ja ainakin Euroopassa useimmista kielistä löytyy jonkinlainen versio kys. nimestä niin ettei sitä edes sanota kovin väärin yleensä. Kirjoitusasu kyllä vaihtelee Majasta Maiaan ja Mayaan, ts. kaikkia muita variantteja näkee paitsi sitä oikeaa, mutta mitäs pienistä. Tai no Majiaan en kyllä ole vielä törmännyt, sitä odotellessa!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kolla!

http://youtu.be/FvqBqcSe8oo

Yliopistolla kuvattu video (jota ei saa kuin linkitettyä)! Suunnilleen toisesta minuutista eteenpäin kuvattu Södra Husetissa, "meidän kerroskin" eli C-talon kolmas kerros vihreine seinineen on päässyt myös mukaan, jeij! (Okei myönnetään, ei meillä tuon pääkäytävän varrella enää oo tunteja kun siinä on vain isoja luentosaleja ja meidän ryhmä on vaan pienentyny ja pienentyny tässä kevään kuluessa, mutta kuitenkin...)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kai kaikkeen kyllästyy joskus

Sain jokin aika sitten (~ noin viikko, vaikka se tuntuukin ihan pari päivää sitten tapahtuneelta) kysymyksen blogini kuolleisuudesta. Ei (äiti), en ole aloittanut uutta salaista blogia kaikilta piilossa, jatkan tätä edelleen aina kun siltä tuntuu. Syitä tähän "taukoon", päivittämättömyyteen, miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua, on kaksi.




A. Olen kyllästynyt blogimaailmaan.
Muutamien kuukausien taukoja lukuunottamatta olen pitänyt blogia / blogeja vuodesta 2005. Loppuvuodesta alkaen tosin, joten ennemmin pitäisi ehkä sanoa 2006. Mutta eniveis, voisin väittää että melko pitkään, lähtien ajasta jolloin blogit olivat nörttien, media- ja tiedeihmisten sekä nörttejä leikkivien teinien harrastus.

Me nörttejä leikkivät teinit kirjoitimme blogeihin sattumuksia päivistämme, laitoimme silloin tällöin tarkkaan valikoituja "taide"kuvia (siis miel. itse otettuja, siksi "taide") tekstien oheen, luotimme siihen että blogi on nettipäiväkirja - niin, siihen aikaan se oli sana jolla selitettiin mikä blogi on. Moniko nykyaikana pyytää selitystä termille "blogi"? Tuskinpa moni nuori lapsikaan välttyy moiselta tiedolta, kun äiti pitää valokuva- / sisustus- / käsityö- / puutarha- / ruoanlaittoblogia, perheriitojen aiheena on se miten perheen isä ei tykkää että kaikesta kerrotaan netissä avoimesti koko maailmalle kuvineen kaikkineen, ja pikkulasten isosisaruksilta tietysti löytyy muoti- / elokuva- / lemmikki- / syömishäiriö- / känniääliöintiblogit.

Siinä vaiheessa kun blogin käsite laajeni ja poksahti kaiken kansan tietoisuuteen Suomessakin, alkoivat ne alkuperäiset "nettipäiväkirjat" kadota, ihmiset alkoivat erikoistua pitämään blogia tiettyyn tarkoitukseen, kuvista tuli tärkeämpää kuin tekstistä eikä valtavirtaa enää kiinnostanut lukea toisten elämistä kuin ne iloiset asiat. Pintaraapaisuista ihmisten elämästä tuli kivaa luettavaa ja jos ei näkynyt kuvia niin ei kukaan jaksanut kiinnittää huomiota.

Viimeisen vuoden aikana meikäläistä on enemmän ja enemmän ärsyttänyt seuraavat ilmiöt:
a) kuvat H&M:n vihreästä perustopista, Gina Tricotin mustasta perustopista, H&M:n punaisesta perustopista jne. roikkumassa henkareissa otsikon "tän viikon ihqut ostokset" alla. Materialismi, helt enkelt.
b) Suosittujen blogien kuvat pääruokalautasista joilla on kananmuna, ruokalusikallinen raejuustoa, pari salaatinlehteä ja vähän kalaa, kuvatekstinä "aiai kun oli herkkua, tulin kyllä niin täyteen" ja kommenttiboksissa "oi kun mäkin voisin syödä noin vähän", "oi miten herkullisen näköistä" jne. Siis laihuuden ja ihmeellisten ruokavalioiden ihannointi niin että kohta Suomessa elää anorektinen sukupolvi (tai pari) joka ei ole koskaan kuullutkaan ruokaympyrästä.
c) Rumat ja itseään toistavat valokuvat. Tän kohdalla joudun kyllä myöntämään että eivät ainakaan useimmat omistakaan kuvistani mitään kovin kauniita saatikka erikoisia ja toisistaan erottuvia luomuksia ole, mutta Tukholma lienee kuitenkin kauniimpaa katseltavaa kuin blogin kirjoittaja edestä, takaa, sivulta, toiselta sivulta, takaviistosta, etuviistosta.. Tai bloggaajan uudet kengät edestä, takaa, alta, sivulta... Niin.
d) Blogien kaupallisuus, joka ei Suomessa edes ole samalla tasolla kuin esim. Ruotsissa, mutta tietysti suomalaisena toisten saamat ilmaiset mainostavarat nakertavat ei-suosittua kuin pientä oravaa. Omalla kohdallani tosin siksi että totuin elämään mukavassa kuplassani jossa blogit oli kiva harrastus ja hauska tapa viettää aikaa ja saada kavereita, ei jotain mitä tehdään päivittäin että pidettäisiin lukijoiden mielenkiinto yllä, palveluntarjoaja tyytyväisenä ja ilmaistavaran virta omaan postilaatikkoon suunnattuna. Tietysti blogit on markkinoijille mieletön mahdollisuus ja tulonlähde, mutta myös eriarvoistamisen lisäksi ne varmistaa että kaikki suosituimmat blogit ja sitä kautta koko Suomen teinilauma ovat enenevässä määrin sitä samaa muottia, samoja merkkejä, samoja vaatteita, samoja meikkejä... Pläh.
e) Ja sitten vielä blogikommentit! Ei hyvää päivää. Sitä katkeruuden, kateellisuuden, pahkanjauhannan, mustamaalaamisen ja typeryyden määrää mikä postauksien kommentteihin kasautuu. Toimii se toisaalta toisinkin päin: kun huippusuosittu bloggaaja selittää että aikoo olla puoli vuotta syömättä karkin karkkia ja sitten ostaa ihan kaikkia karkki-ihanuuksia mitä vain käsiinsä saa palkinnoksi siitä karkittomasta puolesta vuodesta, niin kommenttiloota pursuaa "tsemii, vitsit kun mäkin pystyisin!!!" -viestejä ilman että yksikään huumaantunut lukija miettii hetken vertaa että onkohan tuossa nyt mitään järkeä. Ainiin, tietysti siinä on järkeä, onhan sen kirjoittanut itsestään huolta pitävä nuori nainen joka syö lounaaksi kananmunan ja elää kaikin puolin täydellistä elämää shoppailuineen, säännöllisine ravintolaillallisineen ja ulkomaanmatkoineen huippulomakohteissa.
f) Mistä päästäänkin siihen tympeään tosiasiaan että tämä nuori nainen, kuten niin niin niin moni muukin hänen kaltaisensa, ei osaa kirjoittaa. En itsekään ole mikään suuri kirjoittajalahjakkuus ja oman aikani Jane Austen jonka tekstit ovat suuria luovuuden osoituksia ja nerouden leimahduksia, mutta.. Mutta. Niin. Tätä tulevaa kielitieteilijää kohtaa suuri epätoivo kun luen montaa blogia, siitäkin huolimatta että lingvistit eivät ole niitä jotka sanovat että "näin kieltä pitää käyttää" vaan tutkivat miten kieltä käytetään ja vetävät siitä omia johtopäätöksiään. Kuitenkin sisässäni asuu se äidinkieliperfektionisti joka esimerkiksi rakastaa yhdyssanoja ja tykkää kielenmukaisista lauserakenneista, uskoo edelleen vakaasti ja olevinaan vanhanaikaisesti että se on "kuka" eikä "ketä" ja arvostaa sitä jos kirjoittaja viitsii kirjoittaa "kirjakielellä" eikä sillai niink puhhuu. Kyllä itsekin käytän puhekielisiä ilmauksia jossain määrin, mutta rajansa silläkin. Äärimmäisen huonoa omassa kirjoituksessani muuten on se että kadotan aina punaisen langan ennen kuin olen sitä edes löytänytkään, siksi tälläkään tekstillä ei oikein ole päätä eikä häntää, eikä edes niitä parhaita selkäpaloja, kunhan haluan saada vuodattaa pääni tyhjäksi tästä jo pitkään aivokopassani muhineesta aiheesta.

Joo, kärjistän ja liioittelen jonkin verran, olen luonnollisesti hyvin katkera siitä ettei mulla ole varaa käyttää 500€ kuussa muutamaan merkkivaatteeseen tai kaapilliseen halpisketjujen vaatteita, olisi mustakin ihan hauskaa ja taloudellista saada maha täyteen puolikkaasta voileivästä ja nauttia moisesta ateriasta eikä mua varsinkaan erityisemmin haittaisi saada blogin kautta vaatteita, kosmetiikkaa ja elektroniikkaa vastapalkaksi siitä että räpsin läjän identtisiä kuvia järjestelmäkameran automaattiasetuksilla ja kirjoitan alle muutaman rivin huonolla suomella jotta nuori lukijakuntani saisi tietää minkä väriset sukat minulla oli tänään ja millainen oli kahvila X:n suussasulava mutta samalla mukavan täyteläinen mustikkamuffini.

Suomen suosituimpien blogienkin joukosta löytyy kuitenkin vielä muutama yksilö joissa niin kirjallinen, kuvallinen kuin useimmiten asiallinenkin anti on sellaista että voisin niitä lukea jos mua edelleen kiinnostaisi. Jos siis haluat lukea hyviä blogeja joiden aihepiiriin kuuluu sana "tyyli", niin Paras aika vuodesta, White Trash Disease ja Kaikki mitä rakastin on sellaisia joita voisin melkeinpä jopa suositella. Ruotsalaiseen blogimaailmaan en ole edes halunnut pahemmin tutustua, täällähän meininki on jotain aivan muuta kuin Suomen kamaralla, mutta jo vuosia lukulistalleni on kuulunut ihanan Sandran Niotillfem, joka on vaan niin piristävän elämänmakuinen ja mukavan ei-suomalainen, kommenttilootineen kaikkineen. Aidon elämän makua löytyy tosin myös Twilight Colasta, kera kauniiden kuvien ja hyvän musiikin.

Tietysti löytyisi blogimaailmasta varmasti enemmänkin oikeita helmiäkin, jos jaksaisi kaivautua pintaa syvemmälle. Tällä hetkellä kuitenkin elän mieluumin lähestulkoon ilman kuin tyydyn johonkin joka vain ärsyttää ja ottaa päähän. Sitäpaitsi olen vihdoin löytänyt Twitterin ihmeellisen maailman ja todennut että sieltä löytää aidompia ihmisiä kuin blogosfääristä.

B. En ole valokuvannut (enempää kuin yhteensä kuutena päivänä edellisen päivityksen jälkeen).
Ankean harmaa pilvitaivas ja siihen sulautuvat lumikerrokset eivät ole maailman parhaita inspiraationherättäjiä tai mielenkiintoisimpia kuvauskohteita. Ja ennen kaikkea mulla on pakkomielle filmikamerasta. Vanhasta filmikamerasta. Sellaisesta jolla saisi naarmuuntuneen näköisiä, vähän suttuisia, vähän väärin rajautuneita kuvia joista suurin osa ei edes onnistu ainakaan niin kuin oli tarkoitus. Kuvia joilla on merkitystä. Kuvia jotka ovat itsensä näköisiä, ei identtisiä kymmenen muun kanssa. Kuvia jotka on otettu koska ne on haluttu ottaa, ei koska ne on pitänyt ottaa. Kuvia joiden kohdalla ei haittaa että ne ovat ihan huonoja, koska idea on tärkein. Sellaisia kuvia minä haluan ottaa, enkä tusinaturistiräpsyjä. Nih. Tuollaisia kuvia ei myöskään saa tietokoneohjelmalla digikuvasta muokkaamalla, se ei ole sama asia.

Ei sillä että digikamera ja vaikka se kuvankäsittelyohjelmakin olisi huono olla olemassa, mutta olisi kiva jos edes jollakin tässä elämässä olisi merkitystä, että ihan kaikki ei olisi tympeää massaa vain. Sitä enemmän halvemmalla nopeammin helpommin -ideologiaa.




Palailen siis asiaan, mikä se sitten ikinä onkaan, kun tuntuu siltä. Nyt mulla on kuitenkin ruotsalainen ID-kortti joka armeliaasti kertoo myös pituuteni, vapaata kahtena arkipäivänä joka viikko, psykolingvistiikan inlämningsuppgift tehtävänä torstaihin mennessä ja perjantai-illan iloksi valmiiksi väsätty hauska tietokonelingvistiikan tehtävä palautettavana. Läpäisin niin fonetiikkakurssin uusintatentin kuin "introduktion till lingvistik" -kurssinkin tentin, vietin päivät viime sunnuntaista keskiviikkoon nukkuen, leffoja katsellen ja keuhkoja pihalle yskien ja ensi viikolla aion koulutehtävien lisäksi keskittyä keväästä nauttimiseen. Ja jatkan yhä edelleen yliopiston vessojen oviin kirjoitettujen tekstien lukemista, haha. Oikeasti ne on ihania, päivien pieniä iloja. Niin vakavia, mukavia, absurdeja. Tai siis ne eivät ole vain tekstejä, ne ovat keskusteluja. Koska ruotsalaiset rakastavat keskustella, niin fikatessa kuin vessassakin.


sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Kaikenlaista sekalaista

En muistaakseni ole koskaan ollut onnettaren suuri lempilapsi alennusmyyntien aikoihin, mutta nyt viikonloppuna sattui kohdalleni loistava aleostosonni vaikkei edes ole mikään yleinen ale-aika!

Lauantaina löysin Dinskosta alunperin 499kr eli 55€ (Suomessa pohjaan lätkäistyn tarran perusteella 59€, hah) maksaneet kengät, joita koristi pinkki hintalappu numeroin 299kr. Nuo kengät olivat siis monien muiden tavoin alehyllyssä joka lupaili 50% alennusta, joten päättelin että tuo 299kr on se alennettu hinta. Mutta ei, kassalla myyjä (joka oli harvinaisen yrmeä siihen verrattuna mihin olen täällä tottunut) otti vielä puolet tuosta hinnasta pois, joten loppuhinnaksi kengille jäi noin 150kr eli 16,50€. Jäin ihmettelemään että olikohan tuo ihan tarkoitus vai myyjän vahinko, mutta mulle kelpaa! Ja äitiä ilahduttanee se että nuo kengät ovat enemmän talvikenkämäiset kuin yhdetkään kenkäni sitten ala-asteen ;)

Toinen sisäistä hihkuntaa aiheuttanut ale-ostokseni on Stadiumista ostettu Everestin violetti toppatakki hintaan 449kr eli 50€ normaalihinnan ollessa euroina 89€ (mutta Suomen hinta on lapun mukaan kuitenkin vain 79€). Yleensähän ei täältä ainakaan irtoa Everestin (toppa)takkeja alle satasen, mutta minäpä lyhyenä suunnistin lasten osastolle, jossa hinnat luonnollisesti on alhaisemmat yleensäkin, ja siellä nimeäni kiljui ihanan violetti takki punaisen ale-hintalappunsa kera. Olisi siellä kyllä ollut monta muutakin ihanaa takkia, niin tyttöjen kuin poikienkin puolella, mutta tuo oli eniten sellainen jossa ajattelin ettei tulisi liian värikäs olo. Takissa killuva hintalappu tosin näyttää ale-hinnaksi 499kr, mutta koska kauppa lupaili kaikille kanta-asiakkaille 10% alennusta kaikista ostoksista päätin samalla liittyä kanta-asiakkaaksi - en siis ihan vaan ainoastaan saadakseni alennusta tuosta takista vaan ajattelin myös että voihan se olla hyödyllistä tulevaisuudenkin kannalta..



Aikuisten ulkovaatteissa mua todellakin ottaa päähän se että värivalikoima on yleensä maksimissaan musta-valkoinen-harmaa-vihreä-punainen-sininen. Ihan kuin muita, paljon ihanempia, värejä ei olisi olemassakaan! Sitä paitsi naisten takit lähes aina rajoittaa mun käsien liikuttelua jos ovat muuten sopivia, mutta tämä 164 senttisille lapsille tarkoitettu takki istuu ihan loistavasti! Jotain iloa siitäkin että kuulun 161-senttisten kerhoon!


Siinäpä mun viikonlopun tapahtumat pääpiirteittäin, tosin kävin myös lauantaina palauttamassa yhden kirjan koulun kirjastoon ja hihkuin sielläkin sisäisesti ilosta kun löysin islannin itseopiskelukirjan!! Josko laukkuani koristava "ég tala ekki íslensku" -lause ei pitäisikään paikkaansa enää kohta? ^____^ Tai no ei se pidä täysin paikkaansa nytkään, osaanhan sentään kiittää ruoasta ja sanoa heippa islanniksi, sekä lausua Vatnajökullin oikeaoppisesti tyyliin "vahtnajökutl"!


Perjantaina olin hyvinkin kulturelli ja kävin katsomassa Stockholm Filmfestivalin ohjelmistoon kuuluvan kiinalaisen leffan "Honey PuPu". En tiedä oliko se nyt sitten hyvä, ehkä vähän kliseinen osittain ja toisaalta hyvin sekava, mutta ihana tunnelma siinä oli! Ja yleensä mulle leffoissa tunnelmat ja äänet on tärkeämpiä kuin juoni, hehe. Voin tykätä tosi paljon leffasta jonka juonesta en muista mitään mutta jotain yksittäisiä, tunnelmaltaan tietynlaisia pätkiä ja hienosti kuvattuja kohtauksia sitäkin paremmin.

Tää viikko on kyllä muuten vain kadonnut jonnekin marraskuiseen harmauteen.. Fonetiikka-kurssin meikäläiselle ennen tuntematon opettaja on osoittautunut hauskaksi tapaukseksi Harry Potter -laseineen ja keskiviikkona tuli naurettua tunneilla ekstrasti kun yritettiin saada äännettyä erilaisia äänteitä, maanantaina taas tuskailtiin kun yritettiin tajuta jotain äänihuulten yms. rakenteesta ja tavattiin kieltä liikuttelevien lihasten nimiä. Niin ja perjantaina saatiin edellisen kurssin tentit takaisin ja pääsin läpi, enkä edes huonoimmalla arvosanalla! Jee, oli kyllä hippusen iloa ilmassa itseni kohdalla!



Tajusin muuten tuossa yksi päivä ihmetellä sitä miksi opettajat lukiossa aina jaksoivat muistuttaa että istumme koulussa monta tuntia ja myöhään ja kirjoitamme käsi krampaten aineita ja esseitä ja muistiinpanoja kalvosulkeisista (tai siis eihän meidän koulussa mitään kalvoja käytetty vaan mediatykkejä, mutta mediatykkisulkeiset vaan kuulostaa vähän typerältä. Tai ehkä turhan modernilta?) jotta tottuisimme siihen millaista yliopistossa on. Lukioaikani ei siis todellakaan valmistanut odottamaan nykyisiä kahden tunnin koulupäiviä tai sitä että luennoilla ei tarvitse rustata muistiinpanoja käsi vääränä, koska luennoitsijat lataavat PowerPointit nettiin.

Ja se tentti. Jos olisin lukenut vähän ahkerammin eikä mun olisi tarvinnut välillä arvailla mitä mikäkin termi tarkoittaa / mitä kysymyksessä oikeastaan kysytään, olisi se ollut ihan lasten leikkiä! Pisimmillään vastaustilaa yhteen kysymykseen oli kuusi riviä, ja kokeen ohjeistuksessa oikein kirjoitettiin että olisi kiva jos vastaukset eivät ylittäisi niille varattua tilaa. Noiden "esseekysymysten" lisäksi siellä oli 1X2-veikkaustehtävä, vähän viivojen piirtelyä, lauseiden keksintää ja muuta mikä muistutti pelottavasti ammattikoulun kokeista... Jos siis olisin valmistautunut yhtä paljon kuin tämä teksti antaa ymmärtää, ja vaikka edes avannut kaikki kurssikirjat jossain kurssin vaiheessa, olisin luultavasti voinut poistua tenttisalista ilman huolenhäivää siitä pitäisikö tentti kenties uusia vai ei - lukioaikainen "opiskelumetodini" ei selvästikään ole pettänyt minua vielä. Mutta aika huimasti edistyin omasta mielestäni kurssin aikana kuitenkin, koska juuri eilen laukkuni sisältöä siivoillessani löysin jotain kurssin alussa tehtyjä lappuja joihin olin kirjoittanut esim. "adverbi = ?". Ja nythän nuo kaikki kurssin opit voi toki unohtaa kun tentti ja kurssi on ohi, hehe ;)

(en tiennyt mitä "rekursivitet" on mutta tulipa käytettyä loistavaa päättely- ja arvauskykyäni ja saatua täydet pisteet tuosta kohdasta)

Taidanpa lopettaa tämän äärimmäisen sekalaisen, aiheesta toiseen villiintyneen kengurun lailla loikkivan tekstini tähän. Mukaan on ripoteltu kuvia yliopistolta 29.10. (enää ei siis valitettavasti ole noin syksylehtistä), tentistäni köh, Norrmalmilta ilta-aikaan.. Yhtä sekalaisia kuvia kuin on tekstikin, siis ;)

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

vuoden yhdeksännettoista päivät

Tajusin tänään hassun asian.

Tasan yhdeksän kuukautta sitten, tammikuussa, olin koulun työharjoittelussa paikassa jossa olin jo pitkään haaveillut suorittavani harjoittelun - haave joka osoittautui todelliseksi virheeksi. Mutta jotain positiivista: tuota aikaa on hyvä muistella jos tekee mieli valittaa että onpa mulla ankea elämä tai kylmä asunto tai märät kengät! Kaikki on suhteellista. (Tuo mökki oli siis asuntoni 21 päivän ajan.)


Kahdeksan kuukautta sitten suoritin koulun työharjoittelua Kyproksella. Oli luultavasti lauantai ja kävin lämmittelemässä Limassolissa. (Oli VIRHE katsoa näitä kuvia nyt!)


Seitsemän kuukautta sitten olin edelleen onnellisesti Kyproksella. Onnellisesti vaikka ilmat eivät pahemmin olleet kuukauden takaisesta lämmenneetkään.


Kuusi kuukautta sitten olin takaisin Suomessa ja suoritin koulun työharjoittelua kotipaikkakunnallani. Ja räpsin kuvia enemmän tai vähemmän innokkaista lemmikeistämme..


Viisi kuukautta sitten nautiskelin elämästäni silloisella koulullani ja kävin pyörälenkillä Kemiön ihanilla pikkuteillä. Kaikki koulujutut dimissionia, siis päättäjäisiä, lukuunottamatta oli hoidettu.


Neljä kuukautta sitten olin Suomessa kotikotona ja odotin yli-innolla seuraavalla viikolla koittavaa lähtöä Islantiin kesätöihin. Eipä senkään lähdön kanssa tainnut olla paljoa viikkoa enempää varoitusaikaa..


Kolme kuukautta sitten tarkistin heti ensimmäisenä aamulla Helsingin yliopiston opiskelijavalinnat - en päässyt sisään, ja tulevaisuuteni oli taas ihan auki. Siitäkin huolimatta tuo päivä oli aivan loistava: esimerkiksi koska aurinko paistoi (se ei siis ollut mikään tavallisin ilmiö tuossa osassa Islantia) ja naapurin heppa oli varsonut yöllä!

Kaksi kuukautta sitten olin juuri tullut muutaman päivän reissusta pohjois-Islannista ja lähetin opiskelupaikkahakemuksen Tukholmaan.


Kuukausi sitten olin muuttanut Tukholmaan kaksi päivää aiemmin ja oli ensimmäinen opiskelupäiväni (kuva päivältä jona muutin Tukholmaan)!

Tänään on tämä päivä.

On se elämä jännää ja kivaa kun ei tiedä mitä se tuo tullessaan!