Lauantaina löysin Dinskosta alunperin 499kr eli 55€ (Suomessa pohjaan lätkäistyn tarran perusteella 59€, hah) maksaneet kengät, joita koristi pinkki hintalappu numeroin 299kr. Nuo kengät olivat siis monien muiden tavoin alehyllyssä joka lupaili 50% alennusta, joten päättelin että tuo 299kr on se alennettu hinta. Mutta ei, kassalla myyjä (joka oli harvinaisen yrmeä siihen verrattuna mihin olen täällä tottunut) otti vielä puolet tuosta hinnasta pois, joten loppuhinnaksi kengille jäi noin 150kr eli 16,50€. Jäin ihmettelemään että olikohan tuo ihan tarkoitus vai myyjän vahinko, mutta mulle kelpaa! Ja äitiä ilahduttanee se että nuo kengät ovat enemmän talvikenkämäiset kuin yhdetkään kenkäni sitten ala-asteen ;)
Toinen sisäistä hihkuntaa aiheuttanut ale-ostokseni on Stadiumista ostettu Everestin violetti toppatakki hintaan 449kr eli 50€ normaalihinnan ollessa euroina 89€ (mutta Suomen hinta on lapun mukaan kuitenkin vain 79€). Yleensähän ei täältä ainakaan irtoa Everestin (toppa)takkeja alle satasen, mutta minäpä lyhyenä suunnistin lasten osastolle, jossa hinnat luonnollisesti on alhaisemmat yleensäkin, ja siellä nimeäni kiljui ihanan violetti takki punaisen ale-hintalappunsa kera. Olisi siellä kyllä ollut monta muutakin ihanaa takkia, niin tyttöjen kuin poikienkin puolella, mutta tuo oli eniten sellainen jossa ajattelin ettei tulisi liian värikäs olo. Takissa killuva hintalappu tosin näyttää ale-hinnaksi 499kr, mutta koska kauppa lupaili kaikille kanta-asiakkaille 10% alennusta kaikista ostoksista päätin samalla liittyä kanta-asiakkaaksi - en siis ihan vaan ainoastaan saadakseni alennusta tuosta takista vaan ajattelin myös että voihan se olla hyödyllistä tulevaisuudenkin kannalta..
Aikuisten ulkovaatteissa mua todellakin ottaa päähän se että värivalikoima on yleensä maksimissaan musta-valkoinen-harmaa-vihreä-punainen-sininen. Ihan kuin muita, paljon ihanempia, värejä ei olisi olemassakaan! Sitä paitsi naisten takit lähes aina rajoittaa mun käsien liikuttelua jos ovat muuten sopivia, mutta tämä 164 senttisille lapsille tarkoitettu takki istuu ihan loistavasti! Jotain iloa siitäkin että kuulun 161-senttisten kerhoon!
Siinäpä mun viikonlopun tapahtumat pääpiirteittäin, tosin kävin myös lauantaina palauttamassa yhden kirjan koulun kirjastoon ja hihkuin sielläkin sisäisesti ilosta kun löysin islannin itseopiskelukirjan!! Josko laukkuani koristava "ég tala ekki íslensku" -lause ei pitäisikään paikkaansa enää kohta? ^____^ Tai no ei se pidä täysin paikkaansa nytkään, osaanhan sentään kiittää ruoasta ja sanoa heippa islanniksi, sekä lausua Vatnajökullin oikeaoppisesti tyyliin "vahtnajökutl"!
Perjantaina olin hyvinkin kulturelli ja kävin katsomassa Stockholm Filmfestivalin ohjelmistoon kuuluvan kiinalaisen leffan "Honey PuPu". En tiedä oliko se nyt sitten hyvä, ehkä vähän kliseinen osittain ja toisaalta hyvin sekava, mutta ihana tunnelma siinä oli! Ja yleensä mulle leffoissa tunnelmat ja äänet on tärkeämpiä kuin juoni, hehe. Voin tykätä tosi paljon leffasta jonka juonesta en muista mitään mutta jotain yksittäisiä, tunnelmaltaan tietynlaisia pätkiä ja hienosti kuvattuja kohtauksia sitäkin paremmin.
Tää viikko on kyllä muuten vain kadonnut jonnekin marraskuiseen harmauteen.. Fonetiikka-kurssin meikäläiselle ennen tuntematon opettaja on osoittautunut hauskaksi tapaukseksi Harry Potter -laseineen ja keskiviikkona tuli naurettua tunneilla ekstrasti kun yritettiin saada äännettyä erilaisia äänteitä, maanantaina taas tuskailtiin kun yritettiin tajuta jotain äänihuulten yms. rakenteesta ja tavattiin kieltä liikuttelevien lihasten nimiä. Niin ja perjantaina saatiin edellisen kurssin tentit takaisin ja pääsin läpi, enkä edes huonoimmalla arvosanalla! Jee, oli kyllä hippusen iloa ilmassa itseni kohdalla!
Tajusin muuten tuossa yksi päivä ihmetellä sitä miksi opettajat lukiossa aina jaksoivat muistuttaa että istumme koulussa monta tuntia ja myöhään ja kirjoitamme käsi krampaten aineita ja esseitä ja muistiinpanoja kalvosulkeisista (tai siis eihän meidän koulussa mitään kalvoja käytetty vaan mediatykkejä, mutta mediatykkisulkeiset vaan kuulostaa vähän typerältä. Tai ehkä turhan modernilta?) jotta tottuisimme siihen millaista yliopistossa on. Lukioaikani ei siis todellakaan valmistanut odottamaan nykyisiä kahden tunnin koulupäiviä tai sitä että luennoilla ei tarvitse rustata muistiinpanoja käsi vääränä, koska luennoitsijat lataavat PowerPointit nettiin.
Ja se tentti. Jos olisin lukenut vähän ahkerammin eikä mun olisi tarvinnut välillä arvailla mitä mikäkin termi tarkoittaa / mitä kysymyksessä oikeastaan kysytään, olisi se ollut ihan lasten leikkiä! Pisimmillään vastaustilaa yhteen kysymykseen oli kuusi riviä, ja kokeen ohjeistuksessa oikein kirjoitettiin että olisi kiva jos vastaukset eivät ylittäisi niille varattua tilaa. Noiden "esseekysymysten" lisäksi siellä oli 1X2-veikkaustehtävä, vähän viivojen piirtelyä, lauseiden keksintää ja muuta mikä muistutti pelottavasti ammattikoulun kokeista... Jos siis olisin valmistautunut yhtä paljon kuin tämä teksti antaa ymmärtää, ja vaikka edes avannut kaikki kurssikirjat jossain kurssin vaiheessa, olisin luultavasti voinut poistua tenttisalista ilman huolenhäivää siitä pitäisikö tentti kenties uusia vai ei - lukioaikainen "opiskelumetodini" ei selvästikään ole pettänyt minua vielä. Mutta aika huimasti edistyin omasta mielestäni kurssin aikana kuitenkin, koska juuri eilen laukkuni sisältöä siivoillessani löysin jotain kurssin alussa tehtyjä lappuja joihin olin kirjoittanut esim. "adverbi = ?". Ja nythän nuo kaikki kurssin opit voi toki unohtaa kun tentti ja kurssi on ohi, hehe ;)
(en tiennyt mitä "rekursivitet" on mutta tulipa käytettyä loistavaa päättely- ja arvauskykyäni ja saatua täydet pisteet tuosta kohdasta)Taidanpa lopettaa tämän äärimmäisen sekalaisen, aiheesta toiseen villiintyneen kengurun lailla loikkivan tekstini tähän. Mukaan on ripoteltu kuvia yliopistolta 29.10. (enää ei siis valitettavasti ole noin syksylehtistä), tentistäni köh, Norrmalmilta ilta-aikaan.. Yhtä sekalaisia kuvia kuin on tekstikin, siis ;)
