sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kulttuurierojen häivähdys

Hyvää Marian ilmestyspäivää, eli näin ruotsalaisittain våffeldagia, joka on siis omistettu vohvelien syönnille. Mistäpä pepparkakans ja kanelbullens dagia juhlistava kansa ei keksisi syytä leivonnaisilla herkutteluun, onhan lussekatit Lucianpäivän olennaisimpia osia ja laskiaistiistain nimi on itseasiassa läskiäinen, fettisdag. Kuulemma våffeldagin nimi tulee siitä että joskus Marian ilmestyspäivää kutsuttiin vårfrudagiksi (koska Maria oli "vår fru", meidän rouvamme, tai kevään rouva, mutta veikkaan ensimmäistä) mutta väärin kuultuna se kuulostaa voffeldagilta ja tsädäm, siinäpä loistava syy käyttää yksi päivä enemmän vuodesta leivonnaisten herkutteluun!


Itse olen kuitenkin edelleen niin kulttuuriin sopeutumaton etten ole syönyt yhtäkään vohvelia tänään, vaan käyttänyt aikani kesätyöhakemusten rustaamiseen, saksankielisen kirjan lukemiseen, loppuviikosta olleiden psykolingvistiikan ryhmätyön / esitelmän + datalingvistiikan tentin aiheuttamien univelkojen poisnukkumiseen ja aurinkoisessa kevätsäässä ja +12 asteen lämpötilassa ulkoiluun.


Perjantaina "after tentanilla" eli baarissa varsin monen luokkalaiseni kanssa istuskellessa sain vahvistuksen luulolleni että Riika tosiaan on suositumpi risteilykohde ruotsalaisille kuin Suomi, ja kuulin kauhistelua niin siitä että Suomessa yliopistoihin on pääsykokeet kuin siitäkin että Suomessa on peliautomaatteja kaupoissa. En itseasiassa tuohon viimeisempään asiaan ollut koskaan täällä kiinnittänyt huomiota, mutta kun eräs Helsingissä käynyt luokkakaveri siitä mainitsi niin tajusin että eihän täällä tosiaan taida peliautomaatteja kaupoissa ollakaan - Suomessa ne on niin osa arkipäivää ettei osaa ajatellakaan että ne olisivat jotenkin huono asia esim. koukuttavuutensa takia. Mutta toisaalta, itse katselin joskus vissiin joulukuussa huuli pyöreänä ja silmät pullistellen kun T-banassa vastapäätäni istunut nainen kaivoi laukustaan nuuskarasian ihan arkipäiväisesti ilman piilottelun häivääkään.

Tiedä sitten kumpi on pahempi, peliautomaatit vai nuuska (julkisilla paikoilla)..


En ole ulkoiluttanut kameraani keittiötä pidemmällä piiiitkään aikaan, joten kuvituksena vähän kevät- / värifiilistelyä sisätiloista.

20.2. oli ensimmäinen päivä kuukausiin kun aamuaurinko taas paistoi huoneeseeni edes hetken, tällä viikolla se on herättänyt meikäläisen kuuden aikaan muutamanakin aamuna..

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kolla!

http://youtu.be/FvqBqcSe8oo

Yliopistolla kuvattu video (jota ei saa kuin linkitettyä)! Suunnilleen toisesta minuutista eteenpäin kuvattu Södra Husetissa, "meidän kerroskin" eli C-talon kolmas kerros vihreine seinineen on päässyt myös mukaan, jeij! (Okei myönnetään, ei meillä tuon pääkäytävän varrella enää oo tunteja kun siinä on vain isoja luentosaleja ja meidän ryhmä on vaan pienentyny ja pienentyny tässä kevään kuluessa, mutta kuitenkin...)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kai kaikkeen kyllästyy joskus

Sain jokin aika sitten (~ noin viikko, vaikka se tuntuukin ihan pari päivää sitten tapahtuneelta) kysymyksen blogini kuolleisuudesta. Ei (äiti), en ole aloittanut uutta salaista blogia kaikilta piilossa, jatkan tätä edelleen aina kun siltä tuntuu. Syitä tähän "taukoon", päivittämättömyyteen, miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua, on kaksi.




A. Olen kyllästynyt blogimaailmaan.
Muutamien kuukausien taukoja lukuunottamatta olen pitänyt blogia / blogeja vuodesta 2005. Loppuvuodesta alkaen tosin, joten ennemmin pitäisi ehkä sanoa 2006. Mutta eniveis, voisin väittää että melko pitkään, lähtien ajasta jolloin blogit olivat nörttien, media- ja tiedeihmisten sekä nörttejä leikkivien teinien harrastus.

Me nörttejä leikkivät teinit kirjoitimme blogeihin sattumuksia päivistämme, laitoimme silloin tällöin tarkkaan valikoituja "taide"kuvia (siis miel. itse otettuja, siksi "taide") tekstien oheen, luotimme siihen että blogi on nettipäiväkirja - niin, siihen aikaan se oli sana jolla selitettiin mikä blogi on. Moniko nykyaikana pyytää selitystä termille "blogi"? Tuskinpa moni nuori lapsikaan välttyy moiselta tiedolta, kun äiti pitää valokuva- / sisustus- / käsityö- / puutarha- / ruoanlaittoblogia, perheriitojen aiheena on se miten perheen isä ei tykkää että kaikesta kerrotaan netissä avoimesti koko maailmalle kuvineen kaikkineen, ja pikkulasten isosisaruksilta tietysti löytyy muoti- / elokuva- / lemmikki- / syömishäiriö- / känniääliöintiblogit.

Siinä vaiheessa kun blogin käsite laajeni ja poksahti kaiken kansan tietoisuuteen Suomessakin, alkoivat ne alkuperäiset "nettipäiväkirjat" kadota, ihmiset alkoivat erikoistua pitämään blogia tiettyyn tarkoitukseen, kuvista tuli tärkeämpää kuin tekstistä eikä valtavirtaa enää kiinnostanut lukea toisten elämistä kuin ne iloiset asiat. Pintaraapaisuista ihmisten elämästä tuli kivaa luettavaa ja jos ei näkynyt kuvia niin ei kukaan jaksanut kiinnittää huomiota.

Viimeisen vuoden aikana meikäläistä on enemmän ja enemmän ärsyttänyt seuraavat ilmiöt:
a) kuvat H&M:n vihreästä perustopista, Gina Tricotin mustasta perustopista, H&M:n punaisesta perustopista jne. roikkumassa henkareissa otsikon "tän viikon ihqut ostokset" alla. Materialismi, helt enkelt.
b) Suosittujen blogien kuvat pääruokalautasista joilla on kananmuna, ruokalusikallinen raejuustoa, pari salaatinlehteä ja vähän kalaa, kuvatekstinä "aiai kun oli herkkua, tulin kyllä niin täyteen" ja kommenttiboksissa "oi kun mäkin voisin syödä noin vähän", "oi miten herkullisen näköistä" jne. Siis laihuuden ja ihmeellisten ruokavalioiden ihannointi niin että kohta Suomessa elää anorektinen sukupolvi (tai pari) joka ei ole koskaan kuullutkaan ruokaympyrästä.
c) Rumat ja itseään toistavat valokuvat. Tän kohdalla joudun kyllä myöntämään että eivät ainakaan useimmat omistakaan kuvistani mitään kovin kauniita saatikka erikoisia ja toisistaan erottuvia luomuksia ole, mutta Tukholma lienee kuitenkin kauniimpaa katseltavaa kuin blogin kirjoittaja edestä, takaa, sivulta, toiselta sivulta, takaviistosta, etuviistosta.. Tai bloggaajan uudet kengät edestä, takaa, alta, sivulta... Niin.
d) Blogien kaupallisuus, joka ei Suomessa edes ole samalla tasolla kuin esim. Ruotsissa, mutta tietysti suomalaisena toisten saamat ilmaiset mainostavarat nakertavat ei-suosittua kuin pientä oravaa. Omalla kohdallani tosin siksi että totuin elämään mukavassa kuplassani jossa blogit oli kiva harrastus ja hauska tapa viettää aikaa ja saada kavereita, ei jotain mitä tehdään päivittäin että pidettäisiin lukijoiden mielenkiinto yllä, palveluntarjoaja tyytyväisenä ja ilmaistavaran virta omaan postilaatikkoon suunnattuna. Tietysti blogit on markkinoijille mieletön mahdollisuus ja tulonlähde, mutta myös eriarvoistamisen lisäksi ne varmistaa että kaikki suosituimmat blogit ja sitä kautta koko Suomen teinilauma ovat enenevässä määrin sitä samaa muottia, samoja merkkejä, samoja vaatteita, samoja meikkejä... Pläh.
e) Ja sitten vielä blogikommentit! Ei hyvää päivää. Sitä katkeruuden, kateellisuuden, pahkanjauhannan, mustamaalaamisen ja typeryyden määrää mikä postauksien kommentteihin kasautuu. Toimii se toisaalta toisinkin päin: kun huippusuosittu bloggaaja selittää että aikoo olla puoli vuotta syömättä karkin karkkia ja sitten ostaa ihan kaikkia karkki-ihanuuksia mitä vain käsiinsä saa palkinnoksi siitä karkittomasta puolesta vuodesta, niin kommenttiloota pursuaa "tsemii, vitsit kun mäkin pystyisin!!!" -viestejä ilman että yksikään huumaantunut lukija miettii hetken vertaa että onkohan tuossa nyt mitään järkeä. Ainiin, tietysti siinä on järkeä, onhan sen kirjoittanut itsestään huolta pitävä nuori nainen joka syö lounaaksi kananmunan ja elää kaikin puolin täydellistä elämää shoppailuineen, säännöllisine ravintolaillallisineen ja ulkomaanmatkoineen huippulomakohteissa.
f) Mistä päästäänkin siihen tympeään tosiasiaan että tämä nuori nainen, kuten niin niin niin moni muukin hänen kaltaisensa, ei osaa kirjoittaa. En itsekään ole mikään suuri kirjoittajalahjakkuus ja oman aikani Jane Austen jonka tekstit ovat suuria luovuuden osoituksia ja nerouden leimahduksia, mutta.. Mutta. Niin. Tätä tulevaa kielitieteilijää kohtaa suuri epätoivo kun luen montaa blogia, siitäkin huolimatta että lingvistit eivät ole niitä jotka sanovat että "näin kieltä pitää käyttää" vaan tutkivat miten kieltä käytetään ja vetävät siitä omia johtopäätöksiään. Kuitenkin sisässäni asuu se äidinkieliperfektionisti joka esimerkiksi rakastaa yhdyssanoja ja tykkää kielenmukaisista lauserakenneista, uskoo edelleen vakaasti ja olevinaan vanhanaikaisesti että se on "kuka" eikä "ketä" ja arvostaa sitä jos kirjoittaja viitsii kirjoittaa "kirjakielellä" eikä sillai niink puhhuu. Kyllä itsekin käytän puhekielisiä ilmauksia jossain määrin, mutta rajansa silläkin. Äärimmäisen huonoa omassa kirjoituksessani muuten on se että kadotan aina punaisen langan ennen kuin olen sitä edes löytänytkään, siksi tälläkään tekstillä ei oikein ole päätä eikä häntää, eikä edes niitä parhaita selkäpaloja, kunhan haluan saada vuodattaa pääni tyhjäksi tästä jo pitkään aivokopassani muhineesta aiheesta.

Joo, kärjistän ja liioittelen jonkin verran, olen luonnollisesti hyvin katkera siitä ettei mulla ole varaa käyttää 500€ kuussa muutamaan merkkivaatteeseen tai kaapilliseen halpisketjujen vaatteita, olisi mustakin ihan hauskaa ja taloudellista saada maha täyteen puolikkaasta voileivästä ja nauttia moisesta ateriasta eikä mua varsinkaan erityisemmin haittaisi saada blogin kautta vaatteita, kosmetiikkaa ja elektroniikkaa vastapalkaksi siitä että räpsin läjän identtisiä kuvia järjestelmäkameran automaattiasetuksilla ja kirjoitan alle muutaman rivin huonolla suomella jotta nuori lukijakuntani saisi tietää minkä väriset sukat minulla oli tänään ja millainen oli kahvila X:n suussasulava mutta samalla mukavan täyteläinen mustikkamuffini.

Suomen suosituimpien blogienkin joukosta löytyy kuitenkin vielä muutama yksilö joissa niin kirjallinen, kuvallinen kuin useimmiten asiallinenkin anti on sellaista että voisin niitä lukea jos mua edelleen kiinnostaisi. Jos siis haluat lukea hyviä blogeja joiden aihepiiriin kuuluu sana "tyyli", niin Paras aika vuodesta, White Trash Disease ja Kaikki mitä rakastin on sellaisia joita voisin melkeinpä jopa suositella. Ruotsalaiseen blogimaailmaan en ole edes halunnut pahemmin tutustua, täällähän meininki on jotain aivan muuta kuin Suomen kamaralla, mutta jo vuosia lukulistalleni on kuulunut ihanan Sandran Niotillfem, joka on vaan niin piristävän elämänmakuinen ja mukavan ei-suomalainen, kommenttilootineen kaikkineen. Aidon elämän makua löytyy tosin myös Twilight Colasta, kera kauniiden kuvien ja hyvän musiikin.

Tietysti löytyisi blogimaailmasta varmasti enemmänkin oikeita helmiäkin, jos jaksaisi kaivautua pintaa syvemmälle. Tällä hetkellä kuitenkin elän mieluumin lähestulkoon ilman kuin tyydyn johonkin joka vain ärsyttää ja ottaa päähän. Sitäpaitsi olen vihdoin löytänyt Twitterin ihmeellisen maailman ja todennut että sieltä löytää aidompia ihmisiä kuin blogosfääristä.

B. En ole valokuvannut (enempää kuin yhteensä kuutena päivänä edellisen päivityksen jälkeen).
Ankean harmaa pilvitaivas ja siihen sulautuvat lumikerrokset eivät ole maailman parhaita inspiraationherättäjiä tai mielenkiintoisimpia kuvauskohteita. Ja ennen kaikkea mulla on pakkomielle filmikamerasta. Vanhasta filmikamerasta. Sellaisesta jolla saisi naarmuuntuneen näköisiä, vähän suttuisia, vähän väärin rajautuneita kuvia joista suurin osa ei edes onnistu ainakaan niin kuin oli tarkoitus. Kuvia joilla on merkitystä. Kuvia jotka ovat itsensä näköisiä, ei identtisiä kymmenen muun kanssa. Kuvia jotka on otettu koska ne on haluttu ottaa, ei koska ne on pitänyt ottaa. Kuvia joiden kohdalla ei haittaa että ne ovat ihan huonoja, koska idea on tärkein. Sellaisia kuvia minä haluan ottaa, enkä tusinaturistiräpsyjä. Nih. Tuollaisia kuvia ei myöskään saa tietokoneohjelmalla digikuvasta muokkaamalla, se ei ole sama asia.

Ei sillä että digikamera ja vaikka se kuvankäsittelyohjelmakin olisi huono olla olemassa, mutta olisi kiva jos edes jollakin tässä elämässä olisi merkitystä, että ihan kaikki ei olisi tympeää massaa vain. Sitä enemmän halvemmalla nopeammin helpommin -ideologiaa.




Palailen siis asiaan, mikä se sitten ikinä onkaan, kun tuntuu siltä. Nyt mulla on kuitenkin ruotsalainen ID-kortti joka armeliaasti kertoo myös pituuteni, vapaata kahtena arkipäivänä joka viikko, psykolingvistiikan inlämningsuppgift tehtävänä torstaihin mennessä ja perjantai-illan iloksi valmiiksi väsätty hauska tietokonelingvistiikan tehtävä palautettavana. Läpäisin niin fonetiikkakurssin uusintatentin kuin "introduktion till lingvistik" -kurssinkin tentin, vietin päivät viime sunnuntaista keskiviikkoon nukkuen, leffoja katsellen ja keuhkoja pihalle yskien ja ensi viikolla aion koulutehtävien lisäksi keskittyä keväästä nauttimiseen. Ja jatkan yhä edelleen yliopiston vessojen oviin kirjoitettujen tekstien lukemista, haha. Oikeasti ne on ihania, päivien pieniä iloja. Niin vakavia, mukavia, absurdeja. Tai siis ne eivät ole vain tekstejä, ne ovat keskusteluja. Koska ruotsalaiset rakastavat keskustella, niin fikatessa kuin vessassakin.


torstai 12. tammikuuta 2012

Kaunis tammikuinen talvisää. Or not.

Kuka lähtee mun puolesta tunniksi yliopistolle kurssi-infoa kuuntelemaan? Ei tällä säällä pahemmin innostaisi ovesta ulos astua...

maanantai 9. tammikuuta 2012

Maanantainen maanantaimainen maanantai

Viikonpäivästä ei vissiin jäänyt epäselvyyttä, eikä ehkä siitäkään miten se sujui?
Heräsin kyllä hyvissä ajoin. Peruin päätökseni marssia pankkiin ennen tentin palautusta ja katsoin Serranon perhettä dvd:ltä. Ja haaveilin Espanjan kesäisestä lämmöstä.. Sitten yhtäkkiä tulikin hitusen hoppu, muistin kymmentä yli yksi että T-banahan menee 20 yli ja että yleensä lähden kotoa noin kymmentä yli. Njoo, pikaisesti lähtökuntoon, ovesta ulos ja reipasta kipitystä metrolle. Metron rullaportaiden yläpäähän saapuessani kuulin kauniit sulosoinnut jotka ilmoittivat että metron ovet sulkeutuvat.

Istuin asemalla kahdeksan minuuttia, ja kun viimein istuin metrossa niin kolme kertaa sain kuunnella taas tuota kaunista sulosointua kun jotkut painelivat ovien aukaisunappeja tultuaan viimetippaan asemalle. Vihdoin kun päästiin lähtemään niin Slussenissa vaihto sentään onnistui hyvin, jouduin vain minuutin odottamaan oikeaa metroa. Päivän positiivinen yllätys!

Koululla olin tietysti myöhässä, onneksi en sentään mitenkään ratkaisevasti, huh. Saatuani sen, krhm, fonetiikan tentin takaisin nenäni eteen kurkkasin ensimmäisen sisäsivun ja hylättyhän sieltä tuli. Ylläri. Njoo, istuskelinpa siinä sitten ja kirjoittelin ylös opettajien selittämiä oikeita vastauksia.

Vähän ennen kolmea kun päästiin pois niin päätin että nyt marssin sinne pankkiin vihdoin hankkimaan tilin ja maksukortin. Tsekkailin jo aamulla mistä Handelsbankeja löytyy ja jäin Skanstullissa pois. Pankkihan on Götgatanin varrella ihan Skanstullin lähellä, mutta tänä muutenkin niin hienosti menneenä maanantaina puikahdin metrolta ulos jostain ihan ihme uloskäynnistä, bongasin Åhlensin ja kuvittelin tietäväni missä olen. Hetken käveltyäni tajusin että eihän se katu ollutkaan Götgatan. Eikä mulla ollut haisuakaan olinpaikastani.

Pyörin siinä sitten parikin korttelia vissiin ympäri tai jotain, mutta lopulta kuitenkin päädyin oikealle kadulle sentään. Ja löysin sen pankinkin. Hyvin lyhyen jonotuksen jälkeen ilmoitin tiskillä että haluaisin avata tilin siellä. "Har du en svensk legitimation?" Öö, ei oo ruotsalaista henkilöllisyystodistusta, on vaan ruotsalainen personnummer ja suomalaiset henkkarit. Ai ei riitä, kiva kiitos hei...

Nyt pitää siis tuhlata se 400 kruunua ja hommata ruotsalainen kaveri tuolle suomalaiselle henkilökortilleni. Noh, onneksi sekin näemmä osaa ruotsia, eiköhän ne tule juttuun ihan hyvin. Siis sitten kun kunhan olen käynyt Skatteverkillä täyttämässä taas jonkun hakemuksen ja plahplahplää. Kotimatkalla T-banassa istuessani tajusin vieläpä että jäi sitten palauttamatta se yksi koulun kirjaston kirja jota raahailin mukana koko päivän. Tulipahan käveltyä melkoisella ärsytyksen aiheuttamalla ripeydellä loppuosa kotimatkasta.

Ja sekin tietysti vielä että sain viikonloppuna viestin siltä melkein-tulevan "vuokraheppani" omistajalta joka ilmoitti että kyseinen hevonen lopetetaan tällä viikolla, siitä kun ei kuulemma enää kunnon hevosta kipeän jalan takia saada. Että ei sitten heppailua tälle maanantaille kuten alunperin oli tarkoitus, eikä sitten vähään aikaan muutenkaan kun ei satu löytymään yhtä tai kahta sataa euroa ylimääräistä kuussa siihen että kerran tai parhaillaan kaksi kertaa viikossa saisi körötellä omaan tahtiin kentällä.

Mutta koska ei koskaan pidä vajota synkkyyteen ja ärsytykseen vaikka kenties vähän suututtaisikin niin etsitään nyt niitä posiitivisia puolia asioista:
~ sain ainakin kunnon muistutuksen siitä monelta kotoa pitää koulupäivinä lähteä, oli nääs päässyt loman aikana unohtumaan
~ nyt voin skarpata kokeeseen kunnolla (hahaha) ja saada vaikka kenties C:n tai edes D:n - jos olisin saanut E:n eli huonoimman hyväksytyn niin en olisi saanut mahdollisuutta edes yrittää sen korottamista
~ tuleepahan nyt sitten hankittua se ruotsalainen henkilökortti, saattaahan sitä muutenkin tulevaisuudessa johonkin tarvita
~ kirjaston kirjan palautuspäivä ei ollut vielä tänään, joten no worries sen suhteen
~ en sentään ehtinyt pahemmin kiintyä tuohon hevoseen ennen sen lopettamista, toisin kuin silloin muutama vuosi sitten olin kiintynyt silloiseen vuokrikseeni joka lopetettiin.

Se tästä päivästä (jes, kohtahan tää jo loppuukin!), kuvat jotain vanhoja ennen lomaa otettuja surkeita räpsyjä.











PS. Onko parempi jos kuvat on tuolla tekstin väliin ripoteltuina vaan yhtenä rysäyksenä tekstin lopussa? Please tell me!

torstai 29. joulukuuta 2011

Terveisiä kieli-intoilijalta Pohjois-Karjalasta

Mistä huomaa olevansa kotikotona Pohjois-Karjalassa Tukholman sijasta? Ainakin siitä että pankissa asioivista suurin osa on pukeutunut tuulipukuihin tai jopa metsästysasuihin, ja lisäksi siitä käsinkosketeltavan kärsimättömyyden määrästä kun kaikki haluavat saada asiansa hoidetuksi ennen sulkemisaikaa.. Se siitä, ihan muusta tulin kirjoittelemaan, nimittäin:

Näin tulevana kielitieteilijänä (...) silmilleni on pompannut eräs juttu mediasta. Helsingin sanomat uutisoi Kielitoimiston sanakirjaan uusina tulevista sanoista, joiden joukkoon ei kuitenkaan hyväksytty esimerkiksi sanoja soinismi ja arabikevät, koska "Soinismi on yhden henkilön nimeen perustuvia muodoste, eikä Kielitoimiston sanakirjaan yleensä oteta sellaisia, ainakaan ennen kuin ne ovat olleet kielessä hyvin kauan. -- ja arabikevätkin liittyy yhteen tiettyyn tapahtumaketjuun." Sanakirjan päätoimittaja, Eija-Riitta Grönros, sanoo lisäksi että "Kestää myös aikansa, kun seurataan, jääkö sana kieleen vai onko kyseessä tilapäinen ilmiö".

Dagens Nyheterissä taas uutisoitiin ruotsalaisen nyordlistan julkaisusta. En tiedä päätyvätkö tuon listan sanat jossain vaiheessa sanakirjaan vai mitä niille tehdään, mutta ainakin sanojen merkitykset selitetään tuolla julkisella listalla. Sinne päätyneitä uusia sanoja ovat esimerkiksi Juholtare, terja ja arabisk vår. Sekä Juholtare että terja perustuvat yksittäisten henkilöiden nimiin (Juholtare poliitikko Håkan Juholtin nimestä, tarkoittaa hätiköityä lausuntoa joka on peruttava pian; terja valokuvaaja Terje Hellesøn nimestä, tarkoittaa kuvan manipulointia "epärehellisessä" tarkoituksessa) ja arabisk vår on arabikevät, joka ei siis Suomessa päässyt sanakirjaan. Språkrådetin nyordsredaktör (öö, kielineuvoston uusiosanatoimittaja? :D) toteaa artikkelissa että "Vi vill samla upp så många nya ord som möjligt medan de är nya och färska" (eli halutaan koota mahdollisimman monia sanoja kun ne vielä ovat uusia ja tuoreita, vrt. mitä Suomen sanakirjaan otettaven sanojen kokoamisesta sanottiin).

Miksei Suomessakin julkaista tuollaista uusiosanalistaa, vaikka sitten sellaisistakin sanoista joita vain on harkittu sanakirjaan?

Ja miksei Suomessa (edelleen) käytetä televisio-sanan sijasta sanaa näköradio?! Se sopisi paljon loogisemmin suomen sananmuodostustekniikkaan kuin joku kreikka-latina-lainaussotku. Pakko muuten hehkuttaa että rakastan sitä miten suomessa ainakin "vanhoina hyvinä aikoina" haluttiin ennemmin muodostaa täysin suomenkielisiä sanoja sen sijaan että vain repäistään joku höpölöpösana jostain muusta kielestä. Esimerkiksi maailma on yksi lemppareistani: maa + ilma = maailma. Olisipa se muissakin kielissä yhtä loogista..

Hitusen tähän liittyen luin toisenkin Dagens Nyheterin artikkelin, aiheena ruotsinkielen tulevaisuudennäkymät. Siellä Språkrådetin kielituntija Susanna Karlsson sanoo että kieleen on kenties kotiutumassa uusi persoonapronomini hen, joka on siis sukupuolineutraali "hän". Karlsson sanoo että sana on vain keksitty, sitä ei siis aiemmin ole ruotsista löytynyt, ja että sille kyllä on tarvetta esimerkiksi kun kirjoittaa jostakusta jonka sukupuolta ei tiedä. Koulussa olen kuullut että kyseinen pronomini luultavasti on muokattu versio suomen hän-pronominista, nyt voidaan olla ylpeitä! Vaikka Suomestakin kyllä löytyy niitä joiden mielestä meidänkin kielessämme pitäisi olla erikseen persoonapronominit miehelle ja naiselle, ja jostain kumman syystä vieläpä niin että miehiä tarkoittava sana voisi, yllätys yllätys, olla hän, kun taas naisille pitäisi keksiä uusi pronomini. Joopa joo.

Tuon DN:n toisen artikkelin lopussa myös todetaan että ruotsiin otetaan turhankin helposti ilmaisuja erityisesti englannista - jopa sellaisia ilmaisuja joille löytyy jo ennestään ruotsinkielinen sana. Toivottavasti näin ei käy suomenkin kohdalla!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Laiska kirjoittaja, huonomuistinen valokuvaaja

Kuka kehittelis laitteen jolla sais ajatukset siirrettyä suoraan luettavassa muodossa tietokoneelle? Olis meinaan tämäkin blogi paljon aktiivisempi ja ehkä jopa jännempi jos muistaisi ja jaksaisi kaikki päähän ilmestyneet suuret ajatukset tänne laittaa. Mutta koska moista kapinetta ei vielä ainakaan löydy, niin saatte nyt lukea muutaman hyvin sekalaisen minijutun ja katsella pääasiassa tänään räpsittyjä kuvia Tukholman jouluvaloista. Joo, täällä sataa vettä / vesiräntää. Ja joo, unohdin linssinputsauspyyhkeen kotio.





Kaatosade + lauantai ennen joulua + Drottninggatan = sateenvarjoilla puhkotut silmät. No ainakin melkein, huhhei.





Opettajilta tuli hassu viesti pari päivää ennen tenttiä:
"Vi har funderat och funderat och kommit fram till ytterligare ett tillåtet hjälpmedel på tentan på fredag. Ni får alltså ha med er miniräknare och dessutom en linjal!
Lycka till!"
Hehe, kiitos kovasti että annatte aikaisemmin luvalliseksi ilmoitetun laskimen lisäksi ottaa tenttiin mukaan myös viivottimen! :) Ja siitä tentistähän ei sitten puhuta tän enempää, krhm.




Kävin viime sunnuntaina katsomassa yhtä heppaa jota alan käymään hoitamassa parisen kertaa viikossa. Ja tuli juoksutettua hevosta ensimmäisen kerran elämäni aikana, jippei! Maanantaina kävin "harjoittelemassa" ilman että hepan omistaja oli paikalla, ja olipas kivaa ja terapeuttista piiiitkästä aikaa saada hoitaa kavio-otusta ihan omassa rauhassa! Ao. kuvissa siis kyseinen heppanen (tuo tumma, tai siis itseasiassa sininen piste tuossa keskellä) ja pieni pätkä tallikäytävää, ja kyllä - se olin minä joka hipsi tuon lätäkön läpi hevosen luo, porkkanalla houkuttelu ei auttanut. Mutta kengät osoittautuivat kyllä varsin hyvin vedeltä suojaaviksi, mitä nyt nilkasta vähän pääsi vettä lurpsahtamaan sisään, eh..

Jos joku on tässä kuussa Tukholmaan suuntaamassa niin Armémuseumiin on vapaa pääsy koko kuukauden, kävin tänään ja olihan tuo ihan mielenkiintoinen :) Tosin lähes kaikki tekstit on sitten vain på svenska! Ja sitä tekstiä riittää.. Ja vahanukkeja tms. kans. Mut opinpa ainakin että Ruotsilla on ollut oma ydinaseohjelma 50-luvulla.